Marraskuun illassa
Pimeys on aukoton,
ja tuulen nopea tempo
riipii vielä viimeisiä puunlehtiä.
Sade painaa kumaraan ne kukat,
jotka vielä rohkenevat kukkia.
Kuusijättiläinenkin nöyrtyy,
sen alistuneessa hahmossa
soi haikeus.
Viima tiivistyy myrskyksi,
ei kuulu enää
kissankellon sininen soitto,
ei peipon rakkauslaulu.
Vähä vähältä kaikki hiljenee.
Joku sanoisi:
kuolemaa kuolemisenkin jälkeen,
joku toinen:
salainen odotus.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi



Kommentit
itse ainakin haluan mieluummin ajatella sitä salaista odotusta kuin kuolemaa kuolemankin jälkeen
Pidän runostasi !