Odotus

Tylsiintyneisyys ilmenee kynsien naputteluna pöytälevyä vasten. Välillä vilkaiset kelloa ja hiljaa huokaisten valut tuolissasi alaspäin. Ajatuksesi ovat muuttuneet labyryntiksi, josta poispääsyä ei enää ole. Ne kiertävät sitä samaa kehää, joka alkoi jo viikkoja sitten silmiesi eksyttyä yhä useammin erään tietyn sinisen hupparin omistajan selkään, josta ne hiljaa olivat kavunneet vaaleaan niskaan. Ja tänään olit rohkaissut mielesi ja pyytänyt tuota kapearanteista miestä luoksesi teelle. Tämä oli ensin katsonut sinua silmiin hieman hämmentyneenä, mutta nyökännyt sitten ja kysynyt missä te tapaisitte. Olit henkäissyt oman osoitteesi ja rohkeudenpuuskassa hymyillyt leveästi siihen päälle. Kapeat huulet olivat ehdottaneet kello kolmea, johon olit myöntynyt. Sitten toinen kääntyi ja katosi, liki äänettömästi, suotuaan ensin sinulle vielä yhden pienistä nyökkäyksistään.

Vilkaiset uudestaan kelloa, joka näyttää puoli viittä. Teevesi on jäähtynyt jo aikoja sitten, ja kaupasta ostamasi leivokset ovat kuivahtaneet lautaselle keskelle pöytää. Kuullessasi askelia rappukäytävässä oikaiset ryhtisi ja melkein nouset toivottamaan vieraasi tervetulleeksi, mutta askeleet jatkavat matkaansa ovesi ohitse seuraavaan kerrokseen.Huokaiset taas ja painut hieman lysympään punaisessa nojatuolissasi.

Ovikellon soitto havahduttaa sinut. Hierot silmiäsi ja huomaat hämmentyneenä nukkuneesi kymmenen tuntia, kello on kolme aamuyöllä. Ovikello soi uudestaan, ja menet eteiseen ihmetellen, kuka siellä tähän aikaan voi olla. Ovikellon soitua kolmannen kerran päätät avata. Aluksi et näe mitään muuta kuin tumman hahmon, mutta väistyttyäsi valon tieltä henkäiset ja päästät vieraasi sisään. Riisuttuaan mustat kenkänsä hän nyökkää sinulle pienesti ja tallustelee olohuoneeseen. Seuraat hämmentyneenä perässä. Huomatessaan kuivahtaneet leivokset ja teekannun hän katsoo sinua ihmeissään. Rohkaistut avaamaan suusi.
"Minä odotin sinua", sanot hiljaa.
"Pyydän anteeksi", hän vastaa, "minä tarkoitin kello kolmea aamulla."
Katsot häntä ihmeissäsi.
"Minä nukun yleensä päivisin", hän jatkaa selitystään. "Joten automaattisesti kuvittelin sinun tajuavan, että tarkoitin kolmea aamulla. On niin vaikea sopeutua siihen, etteivät muut elä samassa rytmissä kanssasi."
Nyökkäät ja sanot, ettei se haittaa. Pyydät häntä istumaan alas, ja täyttäessäsi vedenkeittimen uudestaan pahoittelet kuivahtaneita leivoksia. Hän sanoo tottuneensa siihen ja hymyilee. Äkkiä tunnet itsesi kumman rentoutuneeksi.