Tuulen henkäys käy hiuksissani.
Katson horisonttia.
Taivas on täynnä purppuraa.
Katsoimme joskus samanlaista taivaanrantaa yhdessä.
"Sinä olet kuin tuo aurinko.
Yhtä kaunis päivästä, kuukaudesta ja vuodesta riippumatta."
Silloin suutelimme ensimmäisen kerran.
Varjo painaa sydäntäni kun ajattelen sinua.
Todellisuus on kuin unta, joka ei koskaan lopu.
Minä en pysty unohtamaan.
Eteenpäin jatkaminen tuntuu mahdottomalta.
Minä olen yksin.
Kyyneleet valuvat poskilleni ilman lupaa.
Mikään ei poista tätä tuskaa.
"Miksi tässä kävi näin.."
Selite:
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
