Kaipaus

Naisen häpykarvojen keskeltä kohoaa puu, jossa on
korva.
Me yhdymme rukoukseen, johon ei vastata.
Kaikki nämä päivät kuin puut heiluvat tuulessa.
Kaikki nämä päivät (ja niiden taustalla pelko sodasta).
Mitään ei silti tapahdu (linnut muuttavat etelään).
Naisen häpykarvojen keskeltä kohoaa kielto, joka
estää meitä katsomasta totuutta.

Me selleihimme vangitut!
Me janoiset!
Me kuolemaantuomitut!
Me jotka emme koskaan löydä helpotusta!

Kerään metsässä risuja ja teen nuotion.
Savu leijailee ylös kuin puhe,
joka sekin aikanaan katoaa (jos jotakin henkistä on,
se ei ole ikuista).
En enää lue lehtiä.
Kaikki tarinat sodasta saavat minut oksentamaan.
Muutun yhteiskunnalle kielteiseksi
esteeksi.
Kuvittelen itselleni naisen, joka voisi olla puu
mutta kukaan ei kuule,
menen kohti unta
varmaeleisesti metsän läpi,
kuljen loputtomasti,
en koskaan luovuta,
mutta rukoukset ovat minulle vain tarinoita,
rakkaus vain kaunis satu,
todellisuus on ihmiselle vieras,
en perusta kirkkoja,
en kuuntele totuudenpuhujia,
istun yksin kukkulalla
ja puhun Jumalalle jota ei ole.