Lähellä poispääsyn ovenkahvaa, hän pysähtyi
Ottaen sormuksen sormestaan
Ja sinä katselit, katselit sanaakaan sanomatta
Äänettömän kyyneleen valuessa hänen poskellaan
Ja hänen mielessään muistot juoksivat
Hetket kun he kävelivät
ja juoksivat, käsi kädessä
Mutta hänen silmänsä olivat niin kylmät
Kun kukaan ei enää pitäisi hänen käsistään kiinni
Ja sinä katselit, katselit hiljaa
kun hän kumartui, minä kumarruin
kuiskaten "rakastan sinua"
Ja avasin oven taakseni katsomatta
Selite:
Hän = minä, runon loppuvaiheessa kyllästyinkin kirjoittamaan "hänestä" kun kyse oli minusta
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tuskaisa on runon tunnelma. Olkoon minkä syyn kulminoituma hyvänsä, niin lähtijä on tuossa tilanteessa surun murtama.
Kosketti!