Laskeudun selälleni villamaton
kevyeen kutitteluun,
vuorollaan jännitän ja vapautan
jokaisen raajani.
Annan itselleni luvan vain olla.
Tarkennan kaiken tietoisuuteni
vatsallani lepäävään kiveen.
Se tahtoi mukaani metsästä.
Talismaanin verkkaista hissiliikettä
seuratessani laajenen osaksi
lattiaa.
Rentoudun
R e n t o u d u n
R e n t o u d u n
Nyt on oikea hetki.
Silmäluomieni valkokankaalle piirtyy kuva
korkeiden ikkunoiden rajaamasta käytävästä.
Käytävän päässä, perimmäisessä wc-kopissa
kyhjöttää polvet rinnan edessä panssarina
kaitakasvoinen tyttö ylisuuressa villapaidassaan.
Liian varhain vakava lapsi.
Kävelen hänen eteensä, polvistun, hymyilen.
Minä näen sinut. Älä haihdu pois.
Levitän käteni suojaaviksi siiviksi
linnunluisen ympärille.
Kerron, että
vielä koittaa kauniskin aika.
Heijaan sylissäni menneisyyden minua,
valehtelen onnellisia muistoja mustiin vuosiin.
Voi rakas pikkuinen, minä näen sinut.
Välituntikello soi.
Nousen ylös ja kuivaan kyyneleet.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Sivut