Alan pikku hiljaa tottua
hylkäämiseen
Aina on jossain joku kiinnostavampi,
kauniimpi, parempi
Aivan sama onko kyseessä isä vai
poikaystävä
Olen aina vain "second best"
Vaikka miten muuttaisin muotoani,
tyyliäni, puhettani
Mikään ei kelpaa
Miksi enää yrittää, kun kohta tutut
sanat jälleen kuulen
"Sori, mut ei tästä tuu mitään. Syy ei
oo sussa vaan mussa. Tai oikeastaan, oot
niin vitun ruma ja läski, ettei tollasen
kanssa kehtaa olla. Kaveritkin nauraa"
Kiitti vitusti
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
