Utopia

Näkymättömyyden sisässä kieppui asioita,
joita ihmiset eivät tulisi koskaan tietämään.

Oli maailma täynnä ukkospilviä.
Ne peittosivat alleen kaiken.
Jättäen pimeitä varjoja.
Tummavetisen joen täynnä uomia,
jotka olivat valmiit nielaisemaan mitä vain.
Oli pahoja asioita.
Asioita, jotka aiheuttivat paljon vääryyttä.
Tuskaa,
kärsimystä.

Oli myös ihmisiä.
Heitä, jotka halusivat aiheuttaa tuhon maailmalle.
Saadakseen käsiinsä asiat näkymättömyyden takaa.
Olemattomuuden kaikkeudesta.
Päästääkseen piemyden valloilleen.
Ihmiset olivat vaurioituneita.
Heidän näkemyksensä olivat niin vääristyneet,
etteivät he enää erottaneet hyvää pahasta.
Heidän silmänsä olivat sokaistuneet.
Mielensä sumentunut.
He halusivat järkyttää.
Jotta maailma kärsisi.
Tuska kietoisi viittansa ihmisten ympärille.
Että koittaisi pimeys.
Kuolema.
Ja he tekisivät kaikkensa.

Ja oli mitättömyys.
Kaivo, jonka pohjalta kuuluvia vaimentuvia huutoja ei huomioitu.
Oli siekailematon kovuus.
Välinpitämättömyys vailla vertaa.
Maailma täynnä täyttymättömiä toiveita.
Kahvikuppi, jonka sisään kaadetulla nesteellä ei ollut väliä oliko se kahvia vai teetä.
Suolaa vai sokeria.
Se oli paikka asioille,
joita ei tarvinnyt lokeroida.
Joiden nimeä ei kysytty.

Oli ihmisiä.
Tyhjiä ruumiita, vailla sielua.
Vailla tahtoa.
He eivät katsoneet toisiaan silmiin.
Heidän silmistään paistoi tyhjyys.
He eivät haluneet tehdä yhteistyötä.
He mieluummin sulkivat kaiken ulkopuolelle.
Heidän teioillaan ei ollut väliä heille itselleen.
Eikä toisille ihmisille.
Heidän tuskansa tulvivat suurina,
mutta kuten kaikki muutkin tunteet,
se tukahdutettiin.
Oli siis vain maailma vailla pelastajaa.
Paikka vailla tulevaisuutta.
Ihmiset vailla tunteita.
Olemassaolon olemattomuus.

Mutta salaperäisyyden verho suojasi myös hyviä asioita.
Ettei päivänvalo niitä vahingoittaisi.
Sen sisälle kätkeytyi onnellisuus,
Ilo ja nauru.
Sen alta saattoi löytää mitä ihmeellisimpiä asioita.
Vesiputouksia, vaaleanpunaisia sadepilviä.
Sieltä saattoi löytää kadotetun itsensä.
Ihmisen, jota rakastaa.
Se oli ulottuvuus,
jossa kaikki oli hyvin.
Se oli sateenkaaren loppu,
auringon takainen paikka.
Paikka, jossa kaikki elivät sovussa.
Ja oli rakkaus.

Sekä ihmisiä.
Lähimmäisenrakkautta.
Tunteita, jotka lämmittivät.
Antoivat turvaa.
Heitä, jotka uskoivat tulevaisuuteen.
Heitä, joiden haavat parantuivat.
Ihmiset olivat lempeitä,
He iloitsivat toisistaan.
He sanoivat kaiken,
eivät yhtään vähempää. Eivät enempää.
Ja he rakastivat.

Ja lisäksi oli sota.