Keväästä

Kuu kerrallaan,
kuten ainiaan,
aurinko saapui ja pehmitti maan.
Sijaan valkeuden
yllä vainajien
oli paksua mustaa multaa.

Katu kaupungin,
sehän tietenkin
oli puhtaaksi aurattu aiemmin.
Yli pyyhkäisi sen
tuuli turhuuden,
joka ihmisten elkeet kultaa.

Niin se kantoikin
katukuppiloihin
teinityttöset hennoin kesähepenin.
Isän lompakon
kanssa päivät on
vain kahvinmustaa unta.

Kukin itsekseen
mietti: "mitä minä teen?
Ei luottaa voi katoavaan kauneuteen."
Silmäkulmistaan
vesi pisaroi vaan -

sillä kevät on sulavaa lunta.