Hei vaan, nousit uppoavaan laivaan.
Tervetuloa, vielä aikaa jää.
Vaikka rotat pian syö toistensa ruumiit,
poissa pelko on.
Olen kuolematon.
Taas salama lyö!
Taas myrskyn voima ajaa ihmisiä piiloon.
Ei kodit suojaa eikä poterot nuo.
Kaikki kätkeytyvät kivitemppeleihin,
vaikkei sieltä houkatkaan
löydä jumaliaan,
sillä pian on yö
ja nousee juhlimaan kaikki hunnutetut henget,
kaikki kaksitoista jostain korkeampaa,
joiden valoruumiit vieraaseen, hiiltävään rantaan
meitä houkuttaa.
Nosta kädet!
Kutsu tuuli!
Lasketaan kirkkaan myllylammen rantaan.
Se toivon hukkuneenkin kelluttaa,
ja kun rantaan naaraa pöhöttyneen hahmon,
silti aina vaan
katsoo vainajaan
ja se mylly käy!
Musta mylly jauhaa runoilijain luita
ja se yhä tuottaa tyhjää vain.
Yhä siivet hakkaa järkeämme irti
eikä myllylampi tummu, vaikka moni vajoo pohjaan.
Ei oraakkelin sana paina, palannut saa päättää,
vaikka oppiikin vain sen, että sorsat kelluu,
sorsat ikuisesti kelluu täälläkin.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
