Suomalainen (rakkaus)

Hankien keskellä huolien maa
Siellä alkunsa haikeus ja kaipaus saa
Siellä aurinko paista ei kasvoillekaan
Vain tähtien kirkkaus ja kuutamo maa

Siellä talvisin lämpöä etsiä saa
Se on susien ja karhujen revontulten maa
Kaipuuta suurta sydän hiljalleen lyö
Niin valoton on talven ikuinen yö

Se on kovien tuulten piiskaama maa
Yössä ihminen kynttilän lailla saa lepattaa
Lumituiskun alle rakkauskin vain katoaa
Ei jälkiä jätä hankeen hukkua saa

Siksi talvisin naura ei suomalainen
Kun on pimeätä aina ja kova pakkanen
Niinkuin karhu hän käy pesään makailemaan
Kesän yötöntä yötä vain odottamaan

Vaan kun koittavi aika ja herääpi maa
Silloin yön lapsi viimein käy rakastamaan
Eikä liekkiä toista olla missään ei voi
Joka kuumemman poltteen rintahan tois

Sen poltteen veressä tuntea saa
Se on suurien tunteiden luvattu maa
Siellä kesä on kuuma eikä yötäkään lain
Kerran kukkia siellä saa ihminen vain

Se on aavojen soiden ja mäkien maa
Siellä tuhansiin järviin sinitaivas saa heijastaa
Siellä kesäisin on lämmin eikä huolia lain
Pelkkää riemua elämää yökin on vain

Kaunis on ihminen suomen kesän lailla
Joka toisensa kohtaa järkee vaatteita vailla
Mutta kesäisin vain tapahtuu taika ihmeellinen
Sillä kerran vain rakastaa suomalainen