Ihminen ajopuu, aurinko neonkuu. Vapaa mihin vain, vankilasta muistojen vain puuttuu avain.
Tunne tuntematon, tuskin muuttumaton.
Ei tulevaa pelätä, ei menneet rannatonta elätä, kullattujen muistojen käsissä kituvaa selätä.
Voi olla ihminenkin viimeinen niitti, hetki kiivas kuin pyhä riitti, läheisyys kryptoniitti.
Parempi naida kuin palaa, rakastaa kieroilta katseilta salaa, uskoa kuihtumattomasta kauneudesta valaa.
Vaan kun tuntuu harteilla vuosien paino, kaikuu yhä kovempana laulu joutsenen kaino. Silloin tyyntyy kovinkin viima ja loppuu kelloista vuosien tiima.
Elämänsä voi elää monella tapaa, vaan kun aika on, onko ihminen silloinkaan vapaa?
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
menneisyydestä ei tosiaan pääse eroon millään
pidin