Kaistaleen takana..

mustan metsän takana
ikuisuuden onni
väriskaalaa
sykähdyttävänä
riekaleena
hukkua syliinsä
nukkua kun aika mennä
avaruudellisiin
uniinsa
huutaa hullluna
pelosta
auta oletko
vastassa siellä
peläten totuutta
juosten aina
menossa karkuun
oletko olemassa
lohduta minua
keskeneräistä
kypsyyttäni
ihmisenä
kuorruta
kelpoisuuden
rajoille asti
pakkaset antoivat jään
jään yksin
kaivoni hämärään
aurinko on poissaan
ei ole värejä
mustanruskeita
ajatuspunoksia
sakeana puurona
hypähtää ylös valoon
nousta viimeinkin
siivilleen
sinisyys enää ympärillä
kaikki kuin unta
se on niin helppoa
päästää vain irti
ja alkaa alusta
elämäni suurta
todellisuutta
kääntää puhdas sivu
jonka joku oli
sotkenut
arka sisin saa
uusia toipumisen
aikoja niissä
aallonharjoja
pohjamutia
kukkaketoja
metsän sisuksia
syvien vesien
vierustoja
rakastan puitani
ja puutonta maisemaa
kuvitteluiden takana
joskus kumpikin
pilviini hurmaannuin
ilman aurinkoani
olen hukassa
voi miten tästäkin
illasta aamusta
ensiviikon
mykkyydestä
hukan suuhun
kun en enää jaksa
itäsuomen koiratkin
kuin kuollut oma lapsi
auringoton aikani
niin lohduton

kaari18