Odotin illan, ehkä kaksikin että
palaisit luokseni.
En näe enkä kuule mitään ympärilläni
kun ajattelen kaikkea mitä meillä oli.
Sitä kaikkea minkä ympärille
kietouduin ja antauduin. Ei ole enää
syytä miksi jatkaa, mutta jatkan siltikin.
Et pääse enää ikinä syliini itkemään, kun
elämä potkii ja olisit kuinka lähellä tukehtua
kyyneliisi.
Etkä tule enää ikinä kuulemaan minusta mitään.
Kuin palava metsä,
kuin järkkyvä mieli,
tulen vielä näyttämään sinulle helvetin.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Runostasi välittyy vahvoja tunteita, jotka on taidokkaasti muutettu sanoiksi. Hienoa. :)
pst. Onnea! :)