Sinä saat minut vieläkin itkemään.
Minä annan anteeksi.
Sinä saat minut tuntemaan itseni huonoksi.
Minä annan anteeksi.
Sinä saat minut painettua lattian rakoon.
Minä annan anteeksi.
Olen oppinut taidon,
jota sinä koskaan et.
Olen nähnyt sen,
että vanhoja ei kannata kaivella.
Minä kestän sinulta kaiken,
sinä minulta vain sen,
mitä minusta joskus toivoit.
Kymmeniä vuosia myöhemmin,
olen edelleen vain minä,
se suuri pettymys.
Joka pisti vastaan,
joka ei uskonut,
joka teki niinkuin halusi.
Olen kiertänyt oppisi,
hakenut oman tieni.
Tuskin itsekään joskus uskoin,
että se tie olisi aivan toinen
kuin sinun tiesi koskaan olikaan.
Selite:
Henk. koht. kipua purettuna pois raskaan kesän jälkeen.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Koskettava ja puhutteleva. Hieno teksti joka koskettaa tunteita ja ajattelua... Minäkin lähdin jo varhain omaa tietä kulkemaan, käyttäydyin ja puhuin omalla tavalla, isän luomaa miehen mallia uhmaten. Nuoruuteni valinnat ja joskus erikoislaatuiset tempaukset - mitkä sittemmin johtivat ikäväänkin hörhöilyyn - ehkä osittain johtui lapsena koetusta liian kovasta kurista ja positiivisen palautteen puutteesta. Faija pyysi myöhemmin anteeksi, mutta annoin ennen kuin pyysikään... Anteeksiantamus on tärkeintä ja kauneinta mutta omat patoutuneet tunteetkin pitää kohdata ja käsitellä. Se on usein pitkä prosessi... Kiitos runosta.!
Anteeksiantamisen taito on oleva, tuleva voimasi. Ei ole helppoa elämä rikkinäisten vanhempien jäljiltä. Anteeksi on helpompi antaa kun hyväksyy ja ymmärtää: He tekivät parhaansa eikä heistä ollut antamaan hyväksyvää rakkautta: Sen taas sinä osaat!
Sietokyky tuossa kasvaa...