Tänään halaillaan ja pussaillaan

Asun melko kirjaimellisesti metsässä niinkuin monet muutkin Suomessa, mutta olen kumminkin sen verran riippuvainen kaupungeista että menen muutaman kerran kuussa junalla isoon omenaan elikkä Helsinkiin.
Helsingillä on kumminkin pieniä , mutta kiusallisia sivuvaikutuksia: monilta reissuilta on jäänyt en nyt sanoisi pahaksi tavaksi, mutta tavaksi silti poikien peppujen kattelu.

--Kaikilla meillä on joku heikkous--

Siinä oltiin käytävällä höpistiin nykyajan turhuuksia niin kuin humppakansa sitä kuvaili.
Kattelin ympärilleni ja tylsistyksissäni taisin siirtää katseeni johonkin mihinkä ei olisin kannattanut...
”ei vittu...” ”mitä sää mun persettä mulkkaat!?” ”ooksä joku homo hä?”...
sanoi Tomi, koulun kova poika, pahiksista pahin ilkeimmistä ilkein, tai niin hän ainakin halusi muitten luulevan.
päässä pöyri miljoonia asioita yhtäaikaa, olin lieavästi sanottuna: paniikissa.
”No kui o... kele!” Olisin voinut kävellä pois tilanteesta jos olisin saman tien sanonut että ”mistä sää höpäjät, ite taiat olla” hymyilly ja kääntänyt kaiken vitsiks, mutta se oli jo liian myöhäistä; Siinä oli luokan kolme kovaa poikaa edessäni ja takana rapattu tiili seinä.
Ympärilläkin oltiin havahduttu tähän tilanteeseen, kaikki kattoo, miettii mikä tää juttu on.
( ei räkä...) No oon! Oon aina ollu ja aina tulen oleen joten koittakaa oppii elää sen kans!”
Samalla sekunnilla kun sanoin sen, tajusin että se oli tyhmintä mitä olin sanonut ikinä, etenkin tässä pienessä, juorujen saastuttamassa kylässä.

Kaikki katsoivat kuin juutalaista natsi-saksassa, olin heille jotain alempaa lahkoa.

Minua hävetti ihan hirveästi kaikki olivat hajanaisesti minun ympärilläni
kaikki katselivat, arvostelivat mielessään. koitin kävellä pois tästä tilanteesta, mutta pojat nappasivat kiinni takista,
halusivat ”keskustella” takkini revähti samassa silmänräpäyksessä ja revittiin alas maahan. Oli kovin kylmä, kädet tärisi. Tomi, pojista vahvin otti tukasta kiinni ja iski ensimmäisen iskun, Tomin ”jengi” meni hupiin mukaan olihan Tomi sentään koulun poikien pomo.

Ne vähät jotka olivat olleet pihalla näitten poikien lisäks olivat jo menneet tunneille, samalla pitäen huolen ettei kukaan jäisi paitsi uudesta mehukkaasta juorusta.

Olin maassa, veri valui hiljaa suustani, makasin kyljelläni. En halunnut nousta,
potkut mahaan olivat tehneet pirun pahaa , housuni olivat puoli välissä reittäni
olivat nekin vetäneet alas, ihan vaan nöyryytykseksi.
Vedin housuja hieman ylös, katsoin ympärilleni. Ei ketään.
olin sen verran sivussa että vakitunen välituntivalvoja ei ollut täällä käynyt
”sekin vanha harppu” ajattelin, häntä ei kiinosta mikään mistään.
ei varmaan malta odottaa että pääsee varhaiseläkkeelle.
ainakaan minä en malta

en vielä voinut nousta ylös, teki niin kipeää kaikkialle.
Pian kuulin kun joku käveli kohti, olkoon kuka oli en viitsi katsoa.
Hän oli nyt minun vieressäni, laski minun päälleni revähtäneen takkini.
Varovasti hän koitti laittaa takin reunoja minun kylkeni alle, lämmittääkseen, mutta antoi olla kun huomasi kuinka kipeää se teki, sitten hän hiljaa kuiskasi:
”onko sulla kaikki hyvin?” ajattelin että kuinka tyhmä kysymys, mutta en viitsinyt sitten sitä sanoa vaan nostin hieman päätäni ja katsoin kuka tämä minusta kumminkin selvästi huolissaan oleva ihminen on.

Se oli Aku, minun koko tähänastisen yläasteen ajan suurin ihastukseni.
Aku jos kuka oli ihana, hän oli sellainen hyvä ihminen.
--mistä minä hänessä tykkäänkin--
Hän auttoi minut istuaalteen seinää vasten.
Ja selitti: ”olin tossa nurkan takana koko ajan, mutta en voinu tulla sua auttaa kun niitä oli parhaimmillaan neljä”
”se selittääkin miksi olen niin ruhjeilla” tokaisin ja koitin vähän hymyillä

Aku ei hymyillyt, hän nojasi mua kohti, kostutti sormeaan huulillaan ja pyyhkäisi veren pois poskelta. ”Nää ei oo mitään pikku-ruhjeita” ne oikeesti löi sua ja kovaa!
Hän oli ihana, hän oli aidosti huolissaan ja halusi auttaa, varmaan ainoa koko pienessä koulussa.

Hän oli oikeassa, mää olen kusessa! entä kun pitää huomenna tulla kouluun tai mennä liikunta tunnille, voi jumala mää oon hakenu tänne lukioonkin!

Kaiken tämän jälkeen minua rupesi kaiken lisäksi itkettämään, se tuli äkkiä ja vahvana. ”tuntuu pahalta, ottaisitko syliin??”sain sanottua nyyhkytyksen lomassa: Aku selvästi epäröi hetken, mutta vain hetken.
Hän laittoi kädensä minun ympärille ja painoi minut rauhassa hänen rintaansa vasten, samalla hän rupesi toisella kädellään silittämään minun hiuksiani ja sanoi: ”kaikki on ok, ei mitään hätää, kaikki on ihan kunnossa.”

se oli todella rauhoittavaa, ja kohta olo olikin kuin taivaassa, ihana poika silittää ihan hissuksiin hiuksia ja käsi on hellästi minun ympärillä, vähän niinkuin turvavyö, ettei minulle vaan kävisi enään mitään.

Ihanan ja pitkän ajan päästä hän sanoi: ”kuule mää oon tässä pitkään miettiny”
hiljaa käänsin päätäni ja katsoin suoraan silmiin kysyvästi.
”Mää tykkään susta ihan hirveesti ja epäilen että sääkin taidat tykkäät musta...”
hän katsoi minua silmiini. Akulla on ihanat tumman siniset silmät.
jotenkin se hetki oli niin täydellinen en rupenut änkyttämään tai muuta vastasin
tyyneen rauhallisesti: ”määkin tykkään susta kovin paljon.”
”saako nyt pusun? On pitänyt pitkään kysyä ja nyt uskalsin?”Aku kysyi ja virnisti kevyesti.
Suutelimme jonka jälkeen halasimme ja suutelimme uudestaan.

”Mutta mitä me nyt tän koko sotkun kaa tehdään?”: kysyin samalla voihkaisten.
”Se kuuluu jonkun toisen päivän teemaan, tänään halaillaan ja pussaillaan.”