Olin viisivuotias,
kun hautasin lapsuuteni hiekkalaatikon pohjalle
Aivan unohduksiin
Hellästi peittelin,
ja vannoin tulevani hakemaan sitten
Sinä lapsuuteni veit!
Sinä sen oikeasti varastit!
Lapsen uskolla halusin sinua suojella
Mutta muista isi,
Mustelmat haalenee
Muistoja on vaikeampi unohtaa
Joka päivä pelkään avata oven meidän kotiimme
(Rikkinäiseen)
Ja kohdata sinut,
kun taas olet juonut ja valmis lyömään
Vihaan sinua isi,
vihaan sinua
Selite:
Paskat mulla mitään isää olekaan..
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Tämä on jollain tavalla järkyttävä.. Täynnä tuskaa, menetystä, vihaa.
Kauniisti kirjoitat, vaikeasta aiheesta.
Voimia.
auts. ei tähä voi oikeen muuta sanoa, kirpaisee syvältä. siitä haluaisi sanoa jotain joka helpottaa (mutta sellaisia sanoja ei ole) sitä haluaisi tehdä jotain (mutta menetteyä aikaa ei voi saada koskaa takaisi, on elettävä eteen päin, sillä eihän taakse päinkään pysty)
voimia.
niin ja kiitos arvostelustasi.
kyllä se tarina (valitettavasti) kertoi musta,mutta kun muutaman kerran sanoo että kaikki on hyvin (vaikkei olisi) niin sitten siitä tulee sellanen kierre, ja sitten selässä on jo niin isot ongelmat ja murheet että tuntuu ettei niitä pysty (eikä halua) selvittää. mulla se on ollut rakkaus jonka takia tässä olen, en ikinä halaisi satuttaa perhettäni, sillä en haluu niiden kantavan mun surujani.
no oho. tulipas romaani.
mä yritän tässä vaan kiittää sua arvostelustasi ja sanoo että sulla on hienoja runoja:)
kiitos.<3.