Mun paikalla

Runoilija niia

nainen
Julkaistu:
9
Liittynyt: 16.10.2007
Viimeksi paikalla: 1.3.2024 14:51

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
Syntymäpäivä:
4.2.1988

minä olen sama
seinät ovat samat
enkä löydä tästä järkeä,
vieläkään.
 
Unessa vantaanjoen varrelta oli kaadettu metsää. Salaisuudet paljastuu, elämä muuttuu. Mikään ei oo enää niinkuin ennen. Herään niihin muistoihin joissa naamiaisissa oon nallekarhu ja pingviini ku muut leikkii prinsessaa. Kaverin synttäreillä mun mekko ei kiiltele ja muut tytöt sanoo etten saa tulla. Etten kuulu joukkoon. Välitunnilla mä yritän kirjoittaa kaverin ystäväkirjaan ja mietin miks mua ei kiinnosta hevoset, kissat ja koirat. Valehtelen et kissat on musta söpöjä, en haluu jäädä ulkopuolelle. Mut valittiin melkeen aina vikana koulun pesis-joukkueeseen. Eskarissa ekana päivänä haluun vaan haravoida kun pelkään muita. Kotiellä vierellä aina mielikuvituskaveri tai naapurin poika joka tiesi kaiken tietokoneista jo ekalla luokalla. Mä kuuntelin aina sen juttuja. Ne luuli et me oltiin ihastuneita vaik mä en ollu. Musta oli kivaa kulkea pellolla ja kuunnella omii ajatuksia, isompana mietin laulujen sanoja. Isä sano ettei opeta tyttöä ajaa traktorii. Äiti vei mut harrastaa tanssii. Mä näytin aina väärältä, valokuvissa. Neljätoista vuotiaana aloin polttaa tupakkaa. Neljäntoistavuotiaana aloin uskoo ettei mihinkään kannata uskoo ja et oon aina yksin täällä. Yläasteen perjantaikuvistunnilla juotiin salaa vessassa viinaa. Mun paras kaveri lähti toiseen kouluun kesän jälkeen. Mä menin mieluummin yksin tupakalle ku muiden kaa, tuntu vielä vähemmän et kuulun mihinkään joukkoon. Sit olis pitäny keksiä miksi haluu tulla isona. Enkä mä halunnut mitään. Halusin löytää jonkun joka rakastaa. En ymmärtäny hissaa, mut opin kässää. Veljet sano et oon tyhmä eikä mun päässä liiku mitään. Mä puhuin mun päiväkirjoille ja olin aina ihastunu johonkin. Onks sillä muka joku poikaystävä sano isä ku kävelin kotiin mun ekan poikaystävän kaa. Kaksikymppisenä haaveilin et jos ei nelikymppisenä oo löydetty paikkoja maailmasta nii perustetaan oma merirosvolaiva. Mut mun entinen poikaystävä sano ettei noin voi tehä. Eikä paljon mitään muutakaan niistä mistä haaveilin, niinku vaikka, kävellä käsi kädessä. Mun käskettiin aina olla niinku joku muu ja mä lähin lopulta aina pois ku en pystyny olee kukaa muu ku minä. Ja sit mä olin yksin. Seurakunnan penkissä pitsiröyhelökaulus kiristi mun kaulaa. Opin vihaamaan hameita ku sunnuntaina piti aina pukee päälle sellanen. Housut jalassa oli helpompi juosta ja hyppii ja pysyy poikien perässä. Pyhäkoulussa Edenin Eva on barbinukke ja käärme open kultainen kaulaketju. "Ei saa syödä hyvän ja pahan tiedon puusta." Iltarukouksessa Jumalalta ei saa toivoo uutta polkupyörää vaikka tekis mieli. Jos tekee syntiä joutuu helvettiin. Kiltit tytöt pääsee taivaaseen. Suojelusenkeli taulussa on kaunis, mut sen kasvoilla surullinen ilme. Maisema maankorvessa tunkkaisen värinen ja mulle tulee sen lapsista mieleen Hannu ja Kerttu satu. En uskalla kertoo mun ajatuksista aikuisille ku en tiiä onks ne syntii. Isona musta tulee yksinhuoltajaäiti. Anssi Kelan "meistä tuli muurareita.." soi mun päässä ku kerään lähikaupassa kärryyn taas samat ruokaostokset. Tyttö mahtu ensin rattaisiin ja kulki mukana joka paikkaan ja vei kaiken ajan. Sit se meni kouluun ja sai kavereita ja mä jäin yksin kotiin kattoo keittiön ikkunasta vastapäisiin tiilitaloihin. Mietin mitä mulle kävi siinä välissä ja mihin ne kaikki vuodet meni? Miks musta tuntuu et oon taas murrosikäinen, mut samalla vanha mummo. Päivät poltan tupakkaa ja mietin oonko 14, 34 vai 64. Millon elämä loppui vai onks se mulla ikinä edes alkanu?Selkä tulee kipeeks jos ei jaksa käydä lenkillä ja kotona tulee yksinäistä ku kaikki muut käy töissä. Mut Mollin sivuilta ei oo löytynyt vastauksia ennenkään. Enkä mä tiedä olisko musta nyt oikeesti ees mihinkään. Taivaanrannanmaalariksi varmaan sit vaan synnytään? Mut mul on aina aikaa, jos ajat ohi ja tarviit korvaa, lupaan keittää kahvit. Koska mä oon, aina täällä, ympärillä neljä seinää betonii. Eikä tässä oo, mitään järkee, vieläkään. Mut kai mä oon silti, mun paikalla. 
oletus
Kategoria: 
 

Kommentit

Kaikkien tulisi pysähtyä lukemaan tämä upea tarina. 
Kiitos.
Taidokasta, välitöntä ja koskettavaa tekstiä, joka puree. kiitos.
Kiitos!
 

Käyttäjän kaikki runot