Kukat helvetin ja taivaan

Poimin tämän kukan
ja revin sen käsissäni.
Kysyn jälleen miksi
taaskaan en kyennyt auttamaan,
kun minusta olisi ollut apua.
Sinä kävelet minua kohti,
muttet kuitenkaan takiani.

Sillä sinä lähdet kostamaan,
värjäytyykö kaikki jälleen vihaan?
Tuo väri on minulle liiankin tuttu.

Nämä kukat sotkevat kauniin maailmamme,
loputtomasti ilmassa ne hajoavat,
päällemme laskeutuvat nämä
kukat helvetin ja taivaan.
Kätesi silittää viimeisillä voimillaan
kylmää poskeani, sanot minulle,
että minun pitäisi hymyillä,
mutta miten voisin?
Älä jätä minua tänne rakkaani!

Toitko minulle rakkautta?
Vai soitko minulle haurautta?
Tämä maailma on liian sekava,
en näe edes minne mennä.
Sydän hajoamaisillaan kahdeksi,
jos puolet siitä on sinulle,
niin entä toinen puoli?
Rakkaani ota minut kokonaan!

Taivas punertaen kauniisti,
virtasi elonvoimat maahan,
kaaduit ja itkin.
En halunnut nähdä kun kärsit.
Siksi rukoilin.
Loputomasti kukat kukkivat
kauniin punaista väriään,
tuo väri on helvetin ja taivaan,
se sotkautuu persooniimme.

Kristallit loistavat kauniisti,
mutta nekin sotkeutuvat kukkiin punaisiin.
Tuskani liekö täysin turhaa?
En halua olla yksin, ilman sinua,
tässä valheellisessa maailmassa,
jossa kaikki peilautuu valheena itseään vastaan.

Kukat helvetin ja taivaaneivät enää virtaa,
ne levinneet ovat ympärillemme.
Sotkeutuneena minä punaisuuteen,
huudan nimeäsi yhä uudelleen, et kuule minua,
enkä voi kun enää itkeä.