Kuun valossa

Veit mun sydämen,
veit sen jo aiemmin keväällä.
Kuvittelin sinun palauttaneen sen,
tajusin, näin ei ole,
kun katseemme kohtasivat juhannusyössä.

Satutit minua pahasti,
vereslihalle sydämeni.
Hajosin kuin pala lasia,
sirpaleina edessäsi.
Päätin,
enää et minua voi satuttaa.

Elämääni yritin jatkaa,
siinä ehkä onnistuenkin.
Kunnes jälleen,
silmäs sun katsoivat mua,
kuin tietäen, mitä teet minulle.

Suutelit,kuin rakastaisit.
Ehkä rakastatkin,
mutta et tiedä, miten osoittaa se,
ethän ole oppia saanut kotoasi.

Viime perjantaina,
kuun valossa jälleen,
minua suojelit,
minua rakastit,
minua suutelit.

Miten meidän vielä käy,
kumpi rikkoo kumman?
Kuka satuttaa itsensä pahemmin?
Kauaa en jaksa sinua enää odottaa,
minulle olisit se oikea.

Tyytynen kuitenkin siihen toiseen,
sillä tarvitsen sen lämmön,
joka toisesta minuun säteilee.
Muuten minulla on kylmä talvi,
sillä en tiedä, koska sinä pystyt
minua päivittäin lämmittämään.