Ihmiset tuijottavat kaduilla. Tunnen itseni näyttelyeläimeksi. Arkeni on muodostanut kalterit ympärilleni, tehnyt niistä elämäni häkin.
Kaduilla pienet lapset osoittelevat :" Äiti mikä hirviö tuo on?"
"Isi miksi tuolla tytöllä on naamassa korviksia?"
Olen kuin en huomaisikaan. Eivät ne tiedä että kommentit satuttavat.
Kaduilla varhaisteinit osoittelevat :" Toi on toi naapurin friikki meikkipelle"
"Onks se tyttö vai poika?"
Olen kuin en huomaisikaan. Eivät ne ymmärrä kuinka paljon kommentit satuttavat.
Tuntuu, en tähän maailmaan kuulu. Ei täällä ole minulle paikkaa. Eivät erilaiset sopeudu tänne. Haluaisin pois.
Kaduilla aikuiset osoittelevat :" Missähän tyttöparan vanhemmat ovat, varmaan alkoholisteja."
" Kyllä tytössä täytyy olla itsessään vikaa, kun tuollaiseksi on päätynyt" Olen kuin en huomaisikaan. Eivät ne uskokkaan kuinka kommentit satuttavat.
Kaduilla vanhukset osoittelevat :" Ei sitä minun
nuoruudessani hävyttömästi pukeuduttu"
" Kuule tyttö, korvakoruja pidetään korvissa" Olen kuin en huomaisikaan. Eivät ne arvaa kuinka kommentit minua satuttavat.
Mikseivät ne anna minun olla erilainen. Haluaisin vain olla rauhassa. Kulkea kuin kuka tahansa muu. Ilman ylimääräistä huomiota.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Olen itsekkin erilainen, jalat eivät toimi niin hyvin. Kannattaa yrittää olla vahva, ihmiset ovat vain niin pirulaisen uteliaita. Eivät välttämättä tarkoita pahalla. Kanna erilaisuuttasi ylpeänä, he ovat vain sisällään kateellisia, kun joku uskaltaa viestiä vaatteillaan,koruillaan ja omalla tuunauksellaan mielipiteitä.
Hieno runo.