Dear God

Tunnun olevani
ulkopuolinen,
selittämätön lohdun
huuhtoessa
mieltäni
niin kuin se
toinen maailma
tekee ja
pukee sanoja
kuviksi kirjoittaessaan sieluuni
 
toisaalta se
tuntui rankaisevan
ja
toisaalta se
hurmasi
 
tuoden kaiken salaisen ja
kielletyn tunnun
lumoavuutensa nimeen
 
se reikä oli
saatava täytettyä,
juoksevan ajatuksen
oli täytettävä
puuttuva palanen
 
puuttuva tajunnan
kerros todellisuutta
 
 
 
 
mikä tässä
elämässä
kasvaa välillemme
 
mikä on pimeän
kyky luoda
väräjävä valonsa
 
joka alkaa
ruumiista ja
pyrkii sisäänpäin
 
tuoden makeuden
suulle
 
meissä ihmisissä
valuviin virtoihin
ja ne laskevat
kypsyytensä
 
vapautuksensa
mielenpohjan kaipuuseen
siihen elämänlähteeseen,
joka tuntee aina
pettävänsä
 
itsensä, tunteensa
rakkautensa hajoamattomat
periaatteet
 
ja aineettoman muuttaa
tahtomattaan
laulunsa teema
aineelliseksi
 
 
 
miten se
läheisyys osaakin olla
läsnä
 
ripustautuu ruumiiseen,
sen iloihin tyydytykseen
 
kantaen muistojaan
ja murheitaan
 
miten se kaiken
kauneuden polku alkaa
kaarevuuksista
 
poven muotoa ei
kukaan kiistä,
pakaroita
 
otsan ja silmien kolmioon
uppoavia huulia
 
niissä on jotain
samaa kuin siinä
joka sammuu ja himmenee
 
katoaa ja loppuu
yhtä nopeasti kuin
osasi alkaa
 
 
 
me
rakennamme väliseiniä,
ja annamme salailun
kasvaa
kolmanneksi luonteeksi
 
kovin on
raskasta
musta
 
pimeä
elämän sateeksi
 
miten se
valuu läpi
vahingoittuneen
ruumiin
 
elää ja porskuttaa
 
nuoruudenkin
kuivata silmänsä
ettei voisi hukkua sen
kauneuteen

 
olimme
joutuneet lähemmäs
paljastumista,
itsepetos itse
oli astunut ja naulinnut
katseensa
 
näennäisyys oli
asettanut hintalappunsa
 
sijannut vuoteeni,
olemalla
sokea kaikille
yksityiskohdille
 
ja myötätunto
oli vanha tahra,
joka ei osannut
liikkua, hymyillä
saati nauraa
 
mutta hänen
liberaalisissa
ajatuksissaan
 
persoonassaan
seisoi kuningas,
varmuus, jonka
rakastettavuus pukee
jokaisen
synkän ja surullisen maailman
moraaliin
 
 
 
inhimilliset ainekset olivat
maalanneet
intohomon ja kidutuksen
omiksi kuvikseen
 
 
 
miten siinä
pehmeässä suussa
asuu
perikato ja raukeus
 
miten se
polkee
rakkauden pauloihinsa,
sydämensä halun
 
kutoa verkkojaan
epäsymmetriansa
tähän ihmisen
normien täyttämään
onnellisuuteen
 
hajun ja mielikuvien
synnyttämiin umpikujiin
 
 
 
miten ihminen
osaakaan kiihottaa
tuntoaistinsa
kaikkien muiden aistien yli
 
 
 
kaikki viehkeät
eleet olivat
toistensa peilikuvia
 
tuntui kuin
uteliaat perhoset
olisivat hyppineet
toistensa siiville
 
huutaneet
kielittelevän
käheytensä
 
ajassa kulkevan
akustiikan
ja alastomuuden
naamioimaksi leikiksi
 
nirvana ihmisen
elämässä,
jalokivi, joka
 
syövyttää
ja sulattaa
tosiasiat herkkyydestä
 
 
 
tuntuu kuin
se eliksiiri pitäisi
sydämeni toiminnassa
 
sekoittaen aivot,
paholaisen tekoa,
luulin
 
mutta luulin väärin
 
tämän huudon kohina
ei ollut perkeleestä,
se vaan ruoskii tuulensa
 
se perspektiivinen
mestariteos kirjoittaa
alku ja loppusointunsa

minun ihooni
 
minun mieleeni
se tekee pesänsä,
minun himooni
haluni mieltymykset

 
 
kierrän kehää
ja silti tunnen
olevani kaukana
 
 
 
se pyörii kuin
ruletti etsien voittajaa,
etsien reikää,
joka painaisi liipaisimen
osaksi taiteellisuuden
palvella halujemme
maailmaa
 
alastoman valon
tehdä sidoksensa
uteliaisuuteen
 
kutkuttavan
muhkean muodon
sytyttää ruusuni
 
sytyttää inspiraationi
 
sataa kaatamalla
 
kypsymättömyyteni
viehätys oli saatava liekkiin
 
rajattomuus ja
turvallisuus samaan veneeseen
 
kuka haluaisi olla
kylkiluu, kun
voi valita koko ruumiin
 
kehon, joka painaa
muistinsa
liipaisimensa jäykkyyden
vasten sitä
halun täyttymätöntä
kohtaa
 
rakastin häntä
enemmän kuin
koskaan ja
se koskaan oli nyt
 
 
 
olin punaisen
kuilun partaalla,
viimeinen yksinäinen
kaksin sekasortoisten
lonkeroiden keskellä
 
silmäni olivat
saaneet kirkkauden
ja ne olivat
tulleet hulluksi
 
hellyydestä
 
tunsin, että
kuolen jos kosketat
 
ja toivoin sen
tapahtuvan
 
toivoin lumoutuneiden
metsästäjien
saavan saalinsa
 
katsoin kuvaani,
peilin heijastamaa
pintaa
 
lohdullinen tyhjyys
liukumassa
kohti rajaa
 
kohti tulevaisuutta,
jonka takana on
rakkaus
 
jalkojensa juureen
on rakennettu
valkoinen huntu
 
kuinka valkoinen
se osaakaan olla
kuinka ne hellyyden
äänettömät
kerrostumat osaavatkin
muuttua siunaukseksi
 
 
 
ne hallusinaatiot
tunnustelivat auraani
 
oikeita asioita
yhtä paljon kuin
aaveita
 
kömpelöitä riemun
siittämiä
onnellisuuksia
 
sylillisen
siipensä sulkemia
perhosia
 
jotka,
himoonsa sulkeutuneina
ja viehätyksestään
pakottuneina
 
tuntevat epätoivon
herkkyyden
 
siinä oli salaisuuksia
siinä oli jotain pyhää
 
joka sytyttää ruumiin
roihuamaan,
hellittämättömän
tuskansa
vapautumaan tunteensa
jäljistä
 
 
 
laulun sanojen
hekuma laskeutui
lyyrisen teon
notkelmaan
 
hyväilysanat
hengittivät
suuhun lauseita
 
ensimmäiset
sokeat työnnöt
olivat saapuneet
perille
 
jokainen saarnaajan
lausuma lähetys oli
kohdannut menneen
ja nykyisyyden
 
jokainen syvyys ja
sen tunto
oli synnyttänyt
sietämättömän kaipauksen
 
olla samaa
olla kasvot ja
navat vastakkain
 
sitä tuhlailevaa iloa,
joka synnyttää lähteen
lähteelle
 
 
 
 
olin nähnyt
ihmisen,
tuntenut jumalaisen
korkeuden suomaa
rakkautta
 
kynsiä, jotka
repivät omaperäiset ajatukset
hajalle sen hulluuden
ja kuolemattomuutta
kuvaavan hetken
tahtoon palata totuuteen
 
todellisuuteen
 
tuntosarvien aikaan
vaihtua ankkuriin ja
eläviin mekanismeihin
 
 
 
dear god,
olen heikko
ja valmis
 
jos se kuolema
tapahtuu taas tänään
 
anna sen tapahtua
 
rakkaudesta unien
verhoihin
 
rakkaudesta, jonka
on lupa vapautua,
lupa rakastaa niin hiljaa
että sen liipaisimen
vetäessään
 
poistaa tyhjyyden
 
sen sietämättömän
vieraan, joka on
elävien pisteiden välissä
 
ja saa ne
takertumaan toisiinsa
tuntemaan, että
tässä on hyvä olla
 
 
 
henkisen siteen
niellä kaikki eron kuukaudet,
nauttia sen koskettamattomuudesta,
tuota ohi menevää aikaa siis
 
kun voi nauttia ajasta,
joka pysäyttää
 
on pysähtynyt
 
ja silti se juoksee
läpi kaikkien
rakkaimpien maisemien
 
ottaakseen tilan
siltä ohi menneeltä
hetkeltä,
tehden
kuolleesta ruumiista
elävän
 
se on se
aika, jonka
tarvitsemme tajutaksemme,
että ajan liikkumattomuus
on tehty
rakkauttamme varten
ja sen synnyttämää muistia
 
jolla on loputon liikkeensä
 
hiljaistakin hiljaisempaa
onnenhuminaa
 
 
 
pelokas ja hento,
nirvana
 
lähde sielu
lähde ja lennä
ajattele se suloiseksi,
kuin yksi ainoa suudelma
 
joka antaa aina
enemmän kuin mitä

sinulla koskaan on
 
tässä tai kaukana
selittämättömällä tavalla
 
kosketus kämmenellään
avaten
sokeutensa oven
 
ja
 
jumala hänen kanssaan