Laskin haaveeni
liukumaan
sumuisen veden
pintaa
 
suuri paino
oli siirtynyt
hartioiltani
ja
annoin se kulkea
 
koskea niitä
aikoja,
jonnekin
 
kohtaan,
jonne mieleni
on aina kurottanut
 
tietäen kaipuun ikuisuuden
elävän muistoissani,
mutta silti
 
ajan kulusta riippumatta
jokin tahtoo
niitä edelleen tavoittaa
 
-
 
siinä on jotain
samaa, että
ihminen rakastaa
 
ei rakkaus mihinkään
häviä,
mutta
 
jotain ainutkertaisuutta
kasvaa horisonttiin
 
jotain joka ymmärtää
sielunsa perukoilla
ettei mikään muutos
edes ajassa
tunnu kompromissilta
 
vaan se
tuntuu kuin
elämä olisi
luonut jotain
 
jotain joka
katsoo saman aikaisuutta
silmiin
 
pitää kiinni ja
suojaa samalla
osaten irrottaa
ja kannustaa
 
miten sanattomuus
ymmärtää jokaisen liikkeen,
miten ruumis asuu toisen
sisällä yhtymättä
 
ja jokaisesta
osasta tietää
ettei koskaan tarvitsisi
valita mitään muuta
kuin rakkaus
 
kutsu jota ei
tarvitse koskaan esittää
sinne saarekkeeseen
päästäkseen
ja sieltä kasvaa silta,
joka on
aina käytettävissämme
 
-
 
sieluni
piirittämät sanat
ja lausumani asiat
alkoivat ymmärtää
toisiaan
 
kaiken kattava
tummuus saa
läpinäkyvyytensä
 
siinä on
jotain samaa
kuin niissä
haaveissa
 
tunnistamattomina
ne painavat
 
ja hiljaisuudessaan
elävät elämää,
joka on liikkumatonta
vettä
 
ja silti valinnoistamme
huolimatta
sen seisovan
veden voisi sytyttää
 
palavaksi
 
ja se hetki tekee
lopun hiljaisuudesta,
antaa ihmisen elämään
värit, joita ei
tarvitse luoda
 
asettaa näkymättömille
seinille ja sieluille
nähtäväksi
 
ja silti se
osaa piirtää kuvansa
ilmaan
tekee poissaoloni
lähemmäs
hetkellisyyden kaihoisaa
onnellisuutta
 
-
 
mitä olin menettänyt
 
mihin askeleeni
ei ollut yltänyt
 
siihen kohtaanko,
jossa
sydän tuntee
 
onnellisuutta ja
kiitollisuutta
 
miten sen kapalon
pehmeyden haluasi
kietoa vaippaansa
 
miten sen tuoma
usva himmentää
päivieni valon
pitäen todellisuutta
hetken kaukaisuudessa
 
niitä pienen pieniä
paloja, jotka
ovat seurausta
seuraavasta
 
toisesta tavasta
hahmottaa
kokonaisuuksia
 
tunsin miten
avoin ja toiveikas
oli halukas tarttumaan
ihooni
 
tunkeutumaan
siihen syvyyteen,
jossa tietää
kaiken vaikkei
näkisi siitä vilaustakaan
 
minun on vain
sallittava se
kaikki hyvä itsessäni
 
annettava odotuksen
muovata kaikki
onnellisuus
ja
vuotaa se
tuokiokuvina
tunteiksi sisälleni
 
avata ovet
 
sieluni apposen avoimeksi,
jotta se sama
lempeys ja
elämän tunto
 
olisi näkymä
maailmastani
sinunkin silmissäsi
 
-
 
minulla on
rannalta tallessa
kiviä taskussani
 
niiden painossa
on samaa
painoa, joka
huutaa
sitä samaa
ulottuvuutta
 
kuin ne haaveet,
jotka vaeltavat
ja virtaavat
 
painavat
haluni pintaa
niin toiveikkaana
 
ja silti aina epäröin
ajatusten
synnyttämiä merkityksiä
 
halusin tietoisuuden
vangita,
halusin sen
tuntemani ilon
tunkeutuvan ihoni läpi
 
ja heijastuvan
siihen ympäristöön,
jota kulloinkin eläisin
 
mutta miksi
se kaikki tuppautuu
takertumaan
 
miksi syvemmät
näkemykset hautautuva,
eivätkä
anna nähdä haluamaansa
 
hukuttaen vaan ajantajun
ja unohdus
tuntuu olevan ihmisen
paras ystävä
 
tiedottomuuteni kykyyn
fantasioida ja unelmoida
elämää
 
-
 
siltoja,
lupauksia ja
avaimia
 
katselen nyt sitä
ruosteista
lukittua sydäntäni
siinä sillan kupeessa
 
tunnistan vielä
nimet siinä
sydämen
vieressä
 
onko tämä
pyhiinvaellusmatkani
alku vai loppu
 
onko avaimeni
hukassa sen
veden virrassa,
olenko elämäni
näköinen kuullessani
ne lupaukset
 
korvissani uudelleen
 
luoja kuinka
pelkäsin herättäväni sinut
tähän uneen
 
siinä on jotain samaa
kuin rakastan kirjoittaa
tai
painan kaasupoljinta
ja ne hevoset
moottorissa
murahtavat ja vievät
henkeni lähelle taivaan kaarta
 
lähelle sitä
samaa utua, jota
syntyy orgasmin
ylimmällä huipulla juuri
ennen rauhan laskeutumista
 
ei sitä osaa
selittää,
sitä ohikiitävää
hetkeä
 
miten yksin sitä
on onnellisuudessaan
ja silti haluaisi jakaa
sen tunteen
 
haluaisi kaiken
karkaavan ja
tekevän pesänsä
 
halusin elämän valuvan
sielustani sieluusi,
siten kuten elävä
muisto voi henkeäsalpaavuudessaan
olla koskematon
 
ja silti halusin koskea
 
-
 
sumussa elämä
saa merkillisiä piirteitä
 
minun piti vakuutta
itselleni, että
olet todella siinä
 
että en saisi koskaan
tarpeekseni,
vaan kurottaisin aina
uuteen huomiseen
 
silti nyt kaikki
oli vaikeasti hahmoteltavissa,
en saanut kiinni
muodoista, sanoista
 
ihminen ei koskaan
halua kohdata
kaikkia asioita
 
etenkään, jos epäröi ja pelkää lopputulosta
 
-
 
elämä muuttaa
ihmistä,
rakkautta
 
jokaisen hetken
voi ymmärtää niin kuin
haluaa
 
miten halusin antaa
kaiken elämälle,
sille
 
joka haluaa elää siinä
ja katsoa samaa
näkyvää todistetta
 
kaikkea meitä
kohdannutta aikaa,
sitä kaunista
hetkeä kun
huuli sipaisee
otsaa ja tuntee
tuoksua
 
sen hetken
halusin nähdä,
sen hetken
pystyn hyväksymään
 
sen osan kestävää todellisuutta
 
-
 
haaveeni virta
on jäätynyt
 
rannalla on kyltti,
varo heikkoa jäätä
 
varo heikkoa
jalanjälkeä,
jolla rakkaus asuu
ja kannattelee
elämän todellisuuden pintaa
 
sen paino harteillani,
painon kyky murtaa
ja aiheuttaa painottomuus
 
miten se täyttää ja
muuttaa elämän merkityksellisyyden
 
ja silti unohdan asioita,
kun soitin soi ja
muistuttaa sävellyksestä,
jossa haaveemme
tuntui asuvan
 
niissä sanoissa,
joissa hauras
 
herkästi rikkoontuva
oli käsissäsi
 
käsin tekemäsi
lyhty vannoi
valonsa voimaan
 
-
 
nyt on lämpöisempää
 
olen keskellä
sitä usvaista virtaa
 
sitä samaa,
jossa käyn päivittäin
 
samaa surun ja
kaipauksen
taivaanrantaa
 
ja tunnen sen
painon sisälläni
 
ehkä se hetki
oli käännekohta elämääni
 
ehkä tietoisuus oli
saanut jalkani
tuntemaan veden
viileyden
 
taivalluksen askeleet
epävarmuudessa kohti
jotain,
mutta se ranta ja siitä
lähtevä virta
ovat aina
mielessäni maailman
kaunein yhdistelmä
 
valon kohdistaa
katseeni ilmassa
liiteleviin
onnen kaikuihin
 
sitä siinä usvaisessa virrassa aina on
 
rakkautta,
jota kellään ei ole koskaan liikaa
 
mutta ehkä sen
voi kokea haluamallaan tavalla
vain kerran eläissään
 
ja sen taakan voi laittaa siihen virtaan lipumaan, eikä se tee enää kipeää
 
 
liukumaan
sumuisen veden
pintaa
suuri paino
oli siirtynyt
hartioiltani
ja
annoin se kulkea
koskea niitä
aikoja,
jonnekin
kohtaan,
jonne mieleni
on aina kurottanut
tietäen kaipuun ikuisuuden
elävän muistoissani,
mutta silti
ajan kulusta riippumatta
jokin tahtoo
niitä edelleen tavoittaa
-
siinä on jotain
samaa, että
ihminen rakastaa
ei rakkaus mihinkään
häviä,
mutta
jotain ainutkertaisuutta
kasvaa horisonttiin
jotain joka ymmärtää
sielunsa perukoilla
ettei mikään muutos
edes ajassa
tunnu kompromissilta
vaan se
tuntuu kuin
elämä olisi
luonut jotain
jotain joka
katsoo saman aikaisuutta
silmiin
pitää kiinni ja
suojaa samalla
osaten irrottaa
ja kannustaa
miten sanattomuus
ymmärtää jokaisen liikkeen,
miten ruumis asuu toisen
sisällä yhtymättä
ja jokaisesta
osasta tietää
ettei koskaan tarvitsisi
valita mitään muuta
kuin rakkaus
kutsu jota ei
tarvitse koskaan esittää
sinne saarekkeeseen
päästäkseen
ja sieltä kasvaa silta,
joka on
aina käytettävissämme
-
sieluni
piirittämät sanat
ja lausumani asiat
alkoivat ymmärtää
toisiaan
kaiken kattava
tummuus saa
läpinäkyvyytensä
siinä on
jotain samaa
kuin niissä
haaveissa
tunnistamattomina
ne painavat
ja hiljaisuudessaan
elävät elämää,
joka on liikkumatonta
vettä
ja silti valinnoistamme
huolimatta
sen seisovan
veden voisi sytyttää
palavaksi
ja se hetki tekee
lopun hiljaisuudesta,
antaa ihmisen elämään
värit, joita ei
tarvitse luoda
asettaa näkymättömille
seinille ja sieluille
nähtäväksi
ja silti se
osaa piirtää kuvansa
ilmaan
tekee poissaoloni
lähemmäs
hetkellisyyden kaihoisaa
onnellisuutta
-
mitä olin menettänyt
mihin askeleeni
ei ollut yltänyt
siihen kohtaanko,
jossa
sydän tuntee
onnellisuutta ja
kiitollisuutta
miten sen kapalon
pehmeyden haluasi
kietoa vaippaansa
miten sen tuoma
usva himmentää
päivieni valon
pitäen todellisuutta
hetken kaukaisuudessa
niitä pienen pieniä
paloja, jotka
ovat seurausta
seuraavasta
toisesta tavasta
hahmottaa
kokonaisuuksia
tunsin miten
avoin ja toiveikas
oli halukas tarttumaan
ihooni
tunkeutumaan
siihen syvyyteen,
jossa tietää
kaiken vaikkei
näkisi siitä vilaustakaan
minun on vain
sallittava se
kaikki hyvä itsessäni
annettava odotuksen
muovata kaikki
onnellisuus
ja
vuotaa se
tuokiokuvina
tunteiksi sisälleni
avata ovet
sieluni apposen avoimeksi,
jotta se sama
lempeys ja
elämän tunto
olisi näkymä
maailmastani
sinunkin silmissäsi
-
minulla on
rannalta tallessa
kiviä taskussani
niiden painossa
on samaa
painoa, joka
huutaa
sitä samaa
ulottuvuutta
kuin ne haaveet,
jotka vaeltavat
ja virtaavat
painavat
haluni pintaa
niin toiveikkaana
ja silti aina epäröin
ajatusten
synnyttämiä merkityksiä
halusin tietoisuuden
vangita,
halusin sen
tuntemani ilon
tunkeutuvan ihoni läpi
ja heijastuvan
siihen ympäristöön,
jota kulloinkin eläisin
mutta miksi
se kaikki tuppautuu
takertumaan
miksi syvemmät
näkemykset hautautuva,
eivätkä
anna nähdä haluamaansa
hukuttaen vaan ajantajun
ja unohdus
tuntuu olevan ihmisen
paras ystävä
tiedottomuuteni kykyyn
fantasioida ja unelmoida
elämää
-
siltoja,
lupauksia ja
avaimia
katselen nyt sitä
ruosteista
lukittua sydäntäni
siinä sillan kupeessa
tunnistan vielä
nimet siinä
sydämen
vieressä
onko tämä
pyhiinvaellusmatkani
alku vai loppu
onko avaimeni
hukassa sen
veden virrassa,
olenko elämäni
näköinen kuullessani
ne lupaukset
korvissani uudelleen
luoja kuinka
pelkäsin herättäväni sinut
tähän uneen
siinä on jotain samaa
kuin rakastan kirjoittaa
tai
painan kaasupoljinta
ja ne hevoset
moottorissa
murahtavat ja vievät
henkeni lähelle taivaan kaarta
lähelle sitä
samaa utua, jota
syntyy orgasmin
ylimmällä huipulla juuri
ennen rauhan laskeutumista
ei sitä osaa
selittää,
sitä ohikiitävää
hetkeä
miten yksin sitä
on onnellisuudessaan
ja silti haluaisi jakaa
sen tunteen
haluaisi kaiken
karkaavan ja
tekevän pesänsä
halusin elämän valuvan
sielustani sieluusi,
siten kuten elävä
muisto voi henkeäsalpaavuudessaan
olla koskematon
ja silti halusin koskea
-
sumussa elämä
saa merkillisiä piirteitä
minun piti vakuutta
itselleni, että
olet todella siinä
että en saisi koskaan
tarpeekseni,
vaan kurottaisin aina
uuteen huomiseen
silti nyt kaikki
oli vaikeasti hahmoteltavissa,
en saanut kiinni
muodoista, sanoista
ihminen ei koskaan
halua kohdata
kaikkia asioita
etenkään, jos epäröi ja pelkää lopputulosta
-
elämä muuttaa
ihmistä,
rakkautta
jokaisen hetken
voi ymmärtää niin kuin
haluaa
miten halusin antaa
kaiken elämälle,
sille
joka haluaa elää siinä
ja katsoa samaa
näkyvää todistetta
kaikkea meitä
kohdannutta aikaa,
sitä kaunista
hetkeä kun
huuli sipaisee
otsaa ja tuntee
tuoksua
sen hetken
halusin nähdä,
sen hetken
pystyn hyväksymään
sen osan kestävää todellisuutta
-
haaveeni virta
on jäätynyt
rannalla on kyltti,
varo heikkoa jäätä
varo heikkoa
jalanjälkeä,
jolla rakkaus asuu
ja kannattelee
elämän todellisuuden pintaa
sen paino harteillani,
painon kyky murtaa
ja aiheuttaa painottomuus
miten se täyttää ja
muuttaa elämän merkityksellisyyden
ja silti unohdan asioita,
kun soitin soi ja
muistuttaa sävellyksestä,
jossa haaveemme
tuntui asuvan
niissä sanoissa,
joissa hauras
herkästi rikkoontuva
oli käsissäsi
käsin tekemäsi
lyhty vannoi
valonsa voimaan
-
nyt on lämpöisempää
olen keskellä
sitä usvaista virtaa
sitä samaa,
jossa käyn päivittäin
samaa surun ja
kaipauksen
taivaanrantaa
ja tunnen sen
painon sisälläni
ehkä se hetki
oli käännekohta elämääni
ehkä tietoisuus oli
saanut jalkani
tuntemaan veden
viileyden
taivalluksen askeleet
epävarmuudessa kohti
jotain,
mutta se ranta ja siitä
lähtevä virta
ovat aina
mielessäni maailman
kaunein yhdistelmä
valon kohdistaa
katseeni ilmassa
liiteleviin
onnen kaikuihin
sitä siinä usvaisessa virrassa aina on
rakkautta,
jota kellään ei ole koskaan liikaa
mutta ehkä sen
voi kokea haluamallaan tavalla
vain kerran eläissään
ja sen taakan voi laittaa siihen virtaan lipumaan, eikä se tee enää kipeää
Selite: 
https://www.youtube.com/watch?v=uIPDa3MbS_I
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
 




