Kaiken vastakohtaisuus
epätodellisuuden ja
todellisuuden
puhkeaminen
kukkaan
kuten se minussa
raataa sisimpäni
tunnottomuuteen
tekee puhtaaksi ja
kohta taas
haisee ja
tekee kaikkensa
ollakseen huominen
rauhaton sieluni
ei tehnyt minusta
seikkailijaa
mutta silti en
pystynyt sulattamaan
nykyisyyttä
ostamaan rahallani
riehakkaan juhlahumun
keskiötä
onnellisuutta
iskin siihen hampaani
halusin,
mutta en elänyt
en tukahduttanut
sitä
en etsinyt sitä
tiesin kaiken
olevan joko
edessä
tai eletyn elämäni
takana
sellainen päiväuni,
jonka kosketuskohta
tuntuu todellisuudelta
ja kuitenkin
haavekuva ei
noussut kuolleista
ja syttynyt
palavaan eloon
kuten olisin
toivonut
kaikki ne tuhlatut
kyyneleet,
hysteeriset pyrskähdykset
jotka pierun
terävyydellä
haisevat ja
merkitsevät
päästäjänsä
niin minä
sitä kotia ruokin
ja ravitsin
annoin mahdollisuuden,
olin mahdollisuus
olin henki,
joka kietoisi tulensa
henkäys kosmista
ilmaa, muuttaa
päivä yöksi,
jotta tunnollani
olisi oikeus
oikeus lausua
viimeiset
sanat
ensimmäisenä
oikeus luoda maailma
luoda pyyteettömyydelle
kasvot,
uni, jolla
painajaiset
pilvehtisivät kauas
sukupuuttoonsa
kumma kun on
samassa veneessä
ja luulee tapaavansa
aikuisen
luulee tapaavansa kaiken
varsinkin kun
on arvottomuudesta noussut
ja haluaisi arvokkuuden
kasvavan juureksi,
sanoja kantavaksi
todellisuudeksi
joka asettuisi
omaksi itsekseen
nimettömän tuntea
ettei seuraavan hetken
odotus olisi ratkaisu
ettei pilven korkuiset
haaveet kanna
elämää
olin varma
etten
ollut nähnyt
oikeita tähtiä
ylittänyt oikeita
haaroja,
siltoja
jotka olisivat hedelmöittäneet
haluamaani tahtoa
elämää, jota
sanat olisivat synnyttäneet
puhuessani rakkaudesta
rakkaus ja suru
olivat saranoiltaan
katsoivat minua
silmiin
odottivat alkua ja
kaunista loppua,
mutta irrallinen ja
erillinen
olivat päiväni
synonyymejä
leimasivat aamuja
iltaan,
intohimoni
kasvoi
ja lakastui
hämärän luomaan
arvottomuuteen
olis sieluani
myöden
paskassa
olin vanhaa,
vanhassa kuosissa
olin tahra, joka
halusi kiillottaa
kauneutensa
käyttökelvoton esine,
josta voi
lukea päivämäärän
ajan virran
uida selkää,
jotta mieleni
ei hukkuisi
olin hulluna elämään,
mutta en osannut
elää nykyisyydessä
en osannut yhdistää
elämääni vaan
annoin tyhjyyden roikkua
pitkin sieluni pintaa
ahmin päiviä,
ahmin ja
oksensin
ahmin
elämäsi vettä,
mutta virtaa siitä
ei syntynyt
kaikki vain vetäytyi
kaukaisuuteen
henkinen huimaus
suutelee suulle,
ollen osa elämäni reunaa
halu vain lämmittää
veren ja
maistaa vapautta
vapautta
lihan pettämää
vapautta
olin taas valmis kuolemaan ja
elämään
tuntemaan sen saman
ajatuksen,
saman selittämättömän
ylösnousemisen,
jota ei kutsuta rakkaudeksi
eikä sillä ole
mitään tekoa kohtalon
ja selittelyn maailmaan
vaan jakamaton
on se voima
jakamaton voima
peittää nahkallaan
sielunsa
ja sillä nautinnolla ei
ole nimeä,
kohdetta, elämää
se on vaan vapaus
joka hengittää ilonsa
eikä sitä pysty kukaan
selittämään,
se
vaan asuu nälkänsä
vankina
ja jonka piti olla
joku muu
mutta se olinkin minä
vailla mitään syvempää tarkoitusta
Selite:
https://www.youtube.com/watch?v=k7zhRTYn8b0
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi