Nimetön

On niin vaikea lohduttaa, kun ei tiedä mitä sanoa.
Kun luulee keksineensä,
se onkin vain jotain, mikä satuttaa entisestään.
Sanoin en voi kuvailla, tätä tunnetta sua kohtaan.
Teoin en voi osoittaa sun tärkeyttä.
En voi poistaa sitä tuskaa, joka raastaa sun sydäntä.
En tiedä pystynkö edes helpottamaan sitä.
Jos antaisit edes ymmärtää, kuunnella, olla vain siinä,
etkä työntäis mua pois.
Usko mua, se paljon helpompaa molemmille ois.
Et pysty salaamaan suruas multa,
et edes niin pientä ja viatonta.
Sen kasvoistas huomaan jo kaukaa, ja se sattuu, saattuu varmaan enemmän kuin mikään muu.
Vaikka eteen on tullut suruja myös mulla,
ne sattuu edelleen, tiedän sen.
Mutta vaikka susta tuntuu, että niitä paljon on.
Ne on mun menneisyys, ja vain sinä se tärkein, tulevaisuus.
Vaikka hauraalta näytän, ei se tarkoita sitä.
"älä anna ulkokuoren pettää." sen opin sulta.
Et sinä satuta tai rasita minua suremalla.
vaan pelkästään annat voimaa ja vahvistat rakkautta suhun.
Kun nauretaan, nauretaan yhdessä.
Kun murjotetaan, murjotetaan yhdessä.
Kun lauletaan , lauletaan yhdessä (tietysti sopivasti nuotinvierestä ja aivan väärillä sanoilla.)
Ja kun itketään, niin itketään silloinkin yhdessä.

Sillä mun maailma on sun luona, se on sun ja se olet sinä.

Ja vain niin olen onnellinen.

Koskaan en vois edes kärpästä satuttaa, tiedäthän sen. Jos tänne kerran on päästy, niin miks lähtisin pois, jos aikaakin vielä ois. Elä pelkää siis sitä, olen täällä ain, vaik viereltäin liukenisit, rakkainpain.
Mut sydämein särkyis, tiedän jo sen, eikä elämäni olisi enää se sama, entinen.

Ne sanat väärät mä osaan valita. aina kun sua yritän lohduttaa. Ne vain satuttaa...
Mutta toivon, et ymmärrät, ne vain hyvää tarkoittaa, en koskaan, KOSKAAN vois sua satuttaa!