1990
Syntyi pieni lapsi,
pulleroinen, suurisuinen,
mutta niin pikkuruinen.
Amerikkaan muutti,
suussa pinkki tutti.
Koitti vuosi 1997
Koto-Suomessa jälleen,
koulun aloitti leveästi hymyillen.
Koulun pahuudesta tietämätön,
pieni vieläkin; niin viaton.
Nyt vuosi 2005
Hoppi soi luureissa brunetin päässä,
maa umpijäässä,
tyttö kaatuu,
vanha sananlasku mieleen muistuu;
'Älä ylpeile sillä, ettet ole koskaan kaatunut,
vaan ylpeile sillä, että olet aina noussut ylös.'
Leveä hymy huulille astuu,
omilla olkapäillään on jo tytön elämän vastuu.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Täähän oli hyvä runo <3
Jeah.. kiva ja hieno runo... :)
no enpä tiedä onko 15-vuotiaalla vielä pahemmin omilla olkapäillä kummosia vastuita..
mut kivahan tuo oli jonkun elämäntarina lueskella.. joskin lyhyessä muodossa.. mut silti :) ja olipahan tuossa noita mun niin rakastamia loppu rimmauksia :)
Olisihan siitä pidemmänkin saanut. En tiedä, jokin häiritsi muutenkin. Ehkä ei aivan tyyliä, josta pidän. Tai sitten sinä et täysin hallitse, en tiedä.