Ajatuksia huoneessa, jossa kattolamppu ei palanut

Toisinaan kaipaan rauhaa ja tyhjiä katuja. Sitä, kun yksikään auto ei aja ohi yön aikana, eikä kenenkään ikkunasta näy valoa.
Sitä rauhaa, kun kukaan ei katsele, ei edes salaa verhojen takaa. Sitä, kun on niin hiljaista, että oma hengitys kuulostaa myrskytuulelta ja sitä, kun voi tuijottaa kaksi tuntia kattoon liikuttamatta jäsentäkään.

Joinain päivinä toivon, että koko kaupunki lähtisi Kanariansaarille ja saisin sytyttää valot huoneeseeni pelkäämättä, että joku näkee minut, kun vaihdan mustan mekkoni vaaleansiniseen.