Tunnoton

En tiedä mistä tulin tänne,
en tiedä mikä on paikkani
kun eilisen tuulet puhaltavat
vasten kasvojani näen kaiken
kirkkaasti. En halunnut avata
silmiäni, tahdoin jäädä pimeään.
En halunnut tietää mistä olin
tullut ja mikä oli paikkani.

En tuntenut kipua, en tuskaa.
En rakkauden suurta hehkua,
en ilon riemua. Olin tunnoton.

Ei eiliseen oo paluuta,
en sinne tahdo palata.
Tahdon avata oven
ja päästä ulos.
En olisi pystynyt siihen yksin,
minä yritin, yritin niin kovasti.
Jalkani olivat kuin sementtiä,
ne eivät liikkuneet kuin muutaman
millin kerrallaan. Olin luopua toivosta.

En tuntenut kipua, en tuskaa.
En rakkauden suurta hehkua,
en ilon riemua. Olin tunnoton.

Pimeään nurkkaani paistoi
kuitenkin valo, pieni ja himmeä
mutta kuitenkin se oli valo.
Niin kuin kynttilän liekki,
joka kuitenkin näytti minulle
ulospääsyn pimeästä.
Valo antoi minulle voimaa
nostaa jalkani ja ei mennyt
kuin hetki olin valon luona.

En tuntenut kipua, en tuskaa.
En rakkauden suurta hehkua,
en ilon riemua. Olin tunnoton.

Katsoin noita kasvoja,
joita kehysti himmeä valo.
Katsoit minua, minä
katsoin sinua. Tunsin
lämmön, jota en ollut
ennen tuntenut. Kaikki
oli uutta, ihmeellistä
ja samalla pelottavaa.
Tartuin kädestäsi kiinni,
en halunnut jäädä enää yksin
pimeään. En halunnut olla
tunnoton.

En tuntenut kipua, en tuskaa.
En rakkauden suurta hehkua,
en ilon riemua. Olin tunnoton.

Tunnottomana lähdin sinun
matkaasi. Matka on ollut
pitkä, uuvuttava, mutta
samalla niin upea.
Saanhan jatkaa tätä
matkaa sinun kanssasi
niin pitkään kunnes
jalkamme eivät enää kanna?

Tunsin kipua, tunsin tuskaa.
Rakkauden suuren hehkun tunnen,
ilon riemuisa tunne valtaa sydämeni.
En ole enää tunnoton.