Minä selviän tästä yksin

Särkynyt nukketalo, lasinsirpaleita lattialla.
Tyhjä pöytä, tyhjä sydän. Sydän palasina matolla.
Ei uskoa, toivoa eikä r a k k a u t t a

Ei näe eteensä, kun ei pysty katsomaan taakseen.
Särkyneitä palasia itsestään koittaa kerätä ja kasata yhteen.
Ei mitään vaikutusta, se ei palaa ennalleen.
Hän ei koskaan palaa ennalleen.
Hänestä ei koskaan tule sellaista, kun hän oli joskus ennen.

Ei edes vuosien masennus, itsesäälin valtameri.
Ei vuosikausien terapiat, mikään ei tee hänestä ehjää.
Hän on yksin oman itsensä kanssa, ihmisten ympäröimänä.
Kaikki ovat lähellä, mutta niin kaukana. Kuin sumuverhon takana.

Varovasti nousee hän matolta. Jalat vapisevat, tunto katoaa käsistä.
Ei enää kontaktia tähän maailmaan - i t s e e n s ä.
Kadonnut jonnekin muistoihin, pelottaviin muistoihin.
Toisen ihmisen kertomus - Mitä tapahtui?
Ei voi uskoa kuulemaansa, hän ei ollut täällä. Hän oli jossain muualla.

Nyt yksin hän vaeltaa kotinsa huoneita.
Korkokengät rikkovat lasinsirpaleita joka askeleella aivan kuin jokin hänen
sisällään rikkoisi häntä palasiksi. Pieniksi siruiksi, joita kukaan ei voisi enää liimata kasaan.
Näin on hyvä. Näin on hyvä.

M i n ä s e l v i ä n t ä s t ä y k s i n