I
Hänen aivoissaan leviää kuoleman sienipilvi,
se saastuttaa muistot nukkuvan kotieläimen rauhasta,
pienet vaaleat kiharat ympärillä kuin köynnökset viattomuuteen;
Navetan vieneestä tulipalosta, tilalle syntyi haamuja –
karja yritti laiduntaa entiseen tapaan;
Katseista tilan vastakkaisilla puolilla,
sadekuuro ennen pyyntöä kylille illan katveessa;
Ensimmäisestä suomifilmin kaltaisesta selkkauksesta ladon heinäkasassa,
ensirakkauden laihuus lehmien ammunnassa;
Käsistä matkalaukkujen kahvoissa,
kämmenissä vuotavat aikuisuuden sinetit kuin stigmatat –
valuvia kyyneleitä veren sijaan;
Kaupungin keskustaan muuttaneesta ahdistuksesta,
tuntemattoman maailman hiljaisuus valui synkkiin kujiin;
Punaisista nuorista huudoista marssiaskeleiden sosialistisessa tunteettomuudessa
(hän ei muista oliko joukossa vai kuolemassa häpeästä);
Varttuneiden sinisistä nyrkeistä kohoamassa bulevardin raiteilta
ja vastalauseista,
joissa viljeltiin kommaria ikkunoiden helinässä;
Uusien jäsenten illoista työväentalolla,
taistolainen viimainen vimma roikkui ryhmän keltaisissa hampaissa;
Tunnustelevasta rakastelusta talven ja kevään vaihteessa,
vanhemmat, vanhimmat tarkkailivat mielen permannolla;
Raskaudesta kuukausien lämpimässä kylpyvedessä,
sikiö tärisi kohdussa naimattomien värisevistä aalloista;
Askeettisessa alttarissa lausutusta kylmästä ilmauksesta
kaatua ja ryömiä sydämen vuoksi,
ensimmäiset ryypyn huurut maskuliinisessa rappiossa;
Väkisinmakaamisesta tuntemattomaksi käyneessä tunkkaisessa pedissä,
lapsen nälkä kaikuu ympärillä kuin särkyneestä gramofonista;
Suuresta järkytyksestä kun humala oli lyönyt ihmisen,
jota oli pitänyt edes ensivaikutelmassaan rakkauden arvoisena;
Lapsen ponnistuksista ja saavutuksista vuosien kuluessa,
sisin suihkusi ylpeyden vanoja;
Työn raatamisesta ja väsymyksen taipaleesta,
mielessä oli vain poika lahoa hökkeliä vasten;
Lapsen kasvu nuoreksi ja lopulta aikuiseksi rakentamaan omaa maailmaa,
huoneeseen jäi asumaan äidin huoli
kietoutuneena kudottuihin täkkeihin;
Kasvavasta yksinäisyydestä pienenevässä verkostossa,
kunnes hämähäkki löysi syötävää otsalohkosta.
II
Naisen aivoissa kulkee epätoivon aalto
ja hän etsii Oskaria; kissa haluaa
hänen pienen päänsä hiukset kaistaleiksi
kyljen raidoille –
Nainen etsii navettaa; Mansikki odottaa
lypsyä ja läsnäoloa sarastuksen lohdussa –
Hän etsii ensirakkautta; Juhani nojaa
ladon ovea vasten suuruuden toivossa –
Nainen etsii aviomiestä; Eero istuu
nojatuolissa ja odottaa vaimoa meijeristä
suunnattoman pimeyden sokeudessa –
Hän etsii lasta; Tapio pyörii
ja hyörii niityllä, on aika mennä kotiin
äidin vaatimattomaan turvaan –
Nainen etsii Kotia; viikatut vaatteet
lattialla, taksi on tilattu laitaseudun tyhjyyteen –
Samaan aikaan lepo ja rauha yrittävät sinnikkäästi
löytää paikkaa riippumatoilleen
rappeutuvasta sileiden seinien luolasta,
jossa kosteus ja kylmyys kietovat vilttinsä
naisen painajaisia kantaville harteilleen.
III
Hänen aivoissaan leviää kuoleman sienipilvi,
se saastuttaa muistot nukkuvan kotieläimen rauhasta,
pienet vaaleat kiharat ympärillä kuin köynnökset viattomuuteen;
Navetan vieneestä tulipalosta, tilalle syntyi haamuja –
karja yritti laiduntaa entiseen tapaan;
Katseista tilan vastakkaisilla puolilla,
sadekuuro ennen pyyntöä kylille illan katveessa;
Ensimmäisestä suomifilmin kaltaisesta selkkauksesta ladon heinäkasassa,
ensirakkauden laihuus lehmien ammunnassa;
Käsistä matkalaukkujen kahvoissa,
kämmenissä vuotavat aikuisuuden sinetit kuin stigmatat –
valuvia kyyneleitä veren sijaan;
Kaupungin keskustaan muuttaneesta ahdistuksesta,
tuntemattoman maailman hiljaisuus valui synkkiin kujiin;
Punaisista nuorista huudoista marssiaskeleiden sosialistisessa tunteettomuudessa
(hän ei muista oliko joukossa vai kuolemassa häpeästä);
Varttuneiden sinisistä nyrkeistä kohoamassa bulevardin raiteilta
ja vastalauseista,
joissa viljeltiin kommaria ikkunoiden helinässä;
Uusien jäsenten illoista työväentalolla,
taistolainen viimainen vimma roikkui ryhmän keltaisissa hampaissa;
Tunnustelevasta rakastelusta talven ja kevään vaihteessa,
vanhemmat, vanhimmat tarkkailivat mielen permannolla;
Raskaudesta kuukausien lämpimässä kylpyvedessä,
sikiö tärisi kohdussa naimattomien värisevistä aalloista;
Askeettisessa alttarissa lausutusta kylmästä ilmauksesta
kaatua ja ryömiä sydämen vuoksi,
ensimmäiset ryypyn huurut maskuliinisessa rappiossa;
Väkisinmakaamisesta tuntemattomaksi käyneessä tunkkaisessa pedissä,
lapsen nälkä kaikuu ympärillä kuin särkyneestä gramofonista;
Suuresta järkytyksestä kun humala oli lyönyt ihmisen,
jota oli pitänyt edes ensivaikutelmassaan rakkauden arvoisena;
Lapsen ponnistuksista ja saavutuksista vuosien kuluessa,
sisin suihkusi ylpeyden vanoja;
Työn raatamisesta ja väsymyksen taipaleesta,
mielessä oli vain poika lahoa hökkeliä vasten;
Lapsen kasvu nuoreksi ja lopulta aikuiseksi rakentamaan omaa maailmaa,
huoneeseen jäi asumaan äidin huoli
kietoutuneena kudottuihin täkkeihin;
Kasvavasta yksinäisyydestä pienenevässä verkostossa,
kunnes hämähäkki löysi syötävää otsalohkosta.
II
Naisen aivoissa kulkee epätoivon aalto
ja hän etsii Oskaria; kissa haluaa
hänen pienen päänsä hiukset kaistaleiksi
kyljen raidoille –
Nainen etsii navettaa; Mansikki odottaa
lypsyä ja läsnäoloa sarastuksen lohdussa –
Hän etsii ensirakkautta; Juhani nojaa
ladon ovea vasten suuruuden toivossa –
Nainen etsii aviomiestä; Eero istuu
nojatuolissa ja odottaa vaimoa meijeristä
suunnattoman pimeyden sokeudessa –
Hän etsii lasta; Tapio pyörii
ja hyörii niityllä, on aika mennä kotiin
äidin vaatimattomaan turvaan –
Nainen etsii Kotia; viikatut vaatteet
lattialla, taksi on tilattu laitaseudun tyhjyyteen –
Samaan aikaan lepo ja rauha yrittävät sinnikkäästi
löytää paikkaa riippumatoilleen
rappeutuvasta sileiden seinien luolasta,
jossa kosteus ja kylmyys kietovat vilttinsä
naisen painajaisia kantaville harteilleen.
III
Astan kasvoille laskeutuu kaikesta huolimatta
ilahtunut hymy:
kannan hänen eteensä kuumuudessa kuplivaa keittoa
ja leivänkannikan.
Hän on ollut aivan paikoillaan,
tuijottanut eteensä kuin kulkisi
lahonneiden huoneiden halki.
Syötän Astalle lämmintä lihasoppaa,
sydäntalvi sulaa räystäiltä
ja jää hukkuu auringon altaassa.
Hänen katseessa kelluu kiitoksen sanoja
ja sanojen muistoissa tunteita;
enkä minä ole Tapio, en suinkaan,
vain paimen muuttuneessa maailmassa.
oletus
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
