Haamuja vuosien takaa,
kerääntyen yhdeksi möykyksi,
joka sitten huutaa päässäni sellaista mitä en haluaisi kuulla.
Joka päivä se virittää ansan,
johon astun uudelleen ja uudelleen.
Se nauraa nautinnosta,
kun saa minut vielä taipumaan.
Saa itkemään,
pelkäämään...
Tahtoisin sen päivän tulevan,
jolloin saan puristettua sen kaiken paskan,
niin pieneen myttyyn että saan sen heitettyä pois,
pelkällä vihaisella katseella.
Selite:
..... niinpä niin...
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
