1
On se tästäkin virsi virinnyt,
loppumaton litania,
jatkuu napansa ympäri
ties monettako kierrosta,
liekkö katkeaa ennen kuin vuosi.
Vaan liekkukoon nyt, liekkukoon mansikkaista makeammaksi.
2
Näinpä sitä nätimmästi nyplätään
parahimmat pitsiverhot, istutaan
melkein-juhannuksen kynnykselle
juomaan kahvia tassilta, vaan
sokuria ei, sokuria ei koskaan
kahvin kanssa, vahvaa maitoa
kyllä ja nisupullaa ehkä, jos
siinä niitä rusinaisia.
Siinähän sitä kesää, pitsiverhoissa valon leikkiä,
järven kirnussa linnunmaitoa,
patiolla paljaat varpaat.
3
Jos nostelisi päivämäärät
lipastonlaatikkoon,
antaisi sanojen liota
ilman varttejaan,
poimisi huultenjuureen heinänkorren, odottelisi
mansikka-aikaa, mustikkamaitoa, herneenpalon varpajaisia
ja antaisi kesän kulua niin kuin kesä kuluu.
Kaivaisi muistinsa taskusta esiin sen vanhan sanonnan:
”Kyllä se kesä kuivaa sen, minkä kasteleekin.”
4
Varsajaiset sitten, kun
litukasta hiidenlieko,
metsänpeitolta mansikkaiset,
mustikaiset murusina maailmalle.
-Väen vähetessä paranevat pidot, sanoivat
maammoset aikoinaan, viisaasti virkkoivat,
kehräsivät kermasta voita.
oletus
