Kuljin sokeana suojatiellä,
tiellä
syntymästä kuolemaan
Kättäsi pidin kuin lintua
luottaen,
hymyillen
kuin lapsi tutut kasvot nähdessään
Minuunko hermostuit
värejäsi kenties nähnyt en
minkä minä
sokea
sille voin
Kädestäin irti laskit
liian yllättäen
askeleitas nopeutit
Pimeässä juoksin kunnes
epätoivoon kompuroin
tuskaani jo kaatusin
Enää perääs pimeässä kuiskaten:
Rakkain, älä mene..
Kaikki veit
Sydämeni, ainoan heijastimein
Tähän jäin
syntymäni pimeään
Pyydän
älkää minuun törmätkö
suojatiellä
sokean
Selite:
:´(
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Aika ihana :) jotenkin samalla raastava ja hellyyttävä.
Kerrassaan mainio ilmaisu..voisin kuvitella jonkun,vaikka itseni,lausumassa runosi..Todella hyvä,osaat kirjoittaa! Hyvää syntymäpäivää!
herkkä haikean kaunis runo, vahva tunnelataus, hienolla tavalla kerrottuna, *halauksia* kyllä se siitä taas
vaikka aihe on inspiroitu liiankin tutusta tunteesta, oli tämä vertauskuva ja kekseliäisyys sitä luokkaa, jotta suosikkeihini hyppäsi ylitte olokapään.
vaikka kirjotustyylikin runossa muistutteli lähemmäs.. titanic-teemaa, eikä se ennää ole minnuu pitkään aikaan lämmittänynnä, oli tässä jokin kummallinen kipinä, mikä jokkaisessa runossa tulisi olla.
bravo!