Nimetön

Taisin kadottaa mun tieni,
mutta löysin sen uudestaan.
Minne ikinä tieni viekin,
kuljen hänen mukanaan.

Aion jatkaa matkaa
vaikka sieluni vaeltaa
pitkin veitsen terää
ja joka aamu
taas
samasta
painajaisesta herään.

Halusin kadottaa muistoni,
mutta nyt tahdon ne takaisin.
Uudestaan siihen painajaiseen
palaisin,
koska

ongelmat
ovat
onneni.

Tarviiko enää varottaa?
Ei mun kanssa kannata
enää eteenpäin
jatkaa.

Uskallan taas kulkea
heikolla jäällä
ja kun katson eteeni,
huomaan,

että olen taas täällä,
mistä kaikki alkoi
ja tänne tulen
aina haaveissani
palaamaan.

Tähän asti välttelin
kyyneleitä,
en enää pysty
salaamaan.
Aina uudestaan
jään yksin
haavojani
nuolemaan pimeään.

Ja vaikka moni ajatteleekin,
ei kukaan lausu ääneen
minun
tai
hänen
nimeään.

Elämä on
vain
yksi paikka
koko vaelluksemme
aikana.

Vaikka tekisi
mieli
ei pidä
jäädä
katsomaan,

mitä on takana.

Kun taas pieninkin
ongelma näyttää
niin suurelta
ja tiedän,
etten tule pärjäämään,

palaan niihin
kamaliin
muistoihin

ja tiedän;

en vaihtais päivääkään.