Kuuden sielun tarinat

Runoilija valerie

nainen
Julkaistu:
10
Liittynyt: 18.5.2004
Viimeksi paikalla: 27.11.2016 9:20

Asuinpaikka: -
Sähköposti:
-
Syntymäpäivä:
-

Sun silmiisi hukun ja omani suljen, käyn matkaa, läpi aikojen kuljen. En tunne kipua, en tuskaa, kun aallot mua ääriin mukanaan kuskaa. Siinä seisot vierelläni, oma kaunis enkelini, minä en tieltäni turhaan eksynyt on hyvä olla tässä ja nyt.
 

Ensimmäisen sielun tarina

Miksi välttelet ja katoat
yksin, salaa, hiljaisuudessa?
Ehkä voima siirtyy joskus minuun,
minusta sinuun, kun ruusut vajoavat
pimeyteen, verisen kuun alle, joka
sykkii elämää, vaikka
onkin kuolema.

Kun näkisin sinut nyt, voisin
edelleen auttaa, sillä
minä kovasti tahtoisin, niin
kovasti
olla sinun oma enkelisi.

Silloin ehkä annat minun ymmärtää miksi
sinä halusit olla tyhjä, miksei
sinulle kelvannut se hyvyys mikä
sinussa oli, miksi
kielsit itsesi, sen syvimmän tunteen,
joka antoi sinun pitää itsestäsi,
vaikka tiesit sen johtavan tähän
ikuiseen odotustilaan.

Lapsi pieni, ymmärräthän sen,
sinä ansaitset siipesi,
ei ole väärin olla erilainen.

Toisen sielun tarina

Nuo laivat horisontissa, jotka nostavat
purjeensa ylös, myötätuuleen, joka hellii
niiden runkoa, siis miksi ei muitakin?

Jos menetit jo sen, et saa sitä takaisin
vuosiin, sillä ne repivät sinut
palasiksi, sielusi pieniksi siruiksi, jolloin
edes käyttämäsi paperisiivet eivät
auta sinua pakoon.

Salaisuuksia, kuiskauksia, joita
et kuule, sillä olet sulkenut korvasi ja kieltäytynyt
siitä, mikä oli sinulle tarkoitettu, etkä
tiedä milloinkaan, et saa tietää, mitä
olisi tapahtunut, jos olisit täyttänyt paikkasi,
joka sinulle oli annettu.

Miksi sitten hyväksyit kohtalon, joka
ei ollut sinun vaan toisen, joka halusi
niin paljon, niin paljon antaa voimansa
jollekin voimakkaammalle, jolla hän tarkoitti
sinua, sinua, joka et koskaan oppinut
uskomaan, että oli olemassa
toinen totuus.

Miksi valehdella siis aikansa ja
kertoa toruus myöhemmin,
pettää toinen?

Kolmannen sielun tarina

Tuli, ikuisen pelon merkki, johon
sinä syöksyit, tietämättä edes mitä
piti tuleman, siinä pienessä ajassa, jonka
tahdoit tuhlata, käyttää muuhun, enkä
minä unohtanut sitä silmissäsi
kiiluvaa toivoa, jonka tahdoit pitää.

Kiljut ja pakenet painajaisia, joita
näet joka yö ja niitä, jotka tuudittavat
sinut uneen, sinä kiität joka yö, jolloin
huudat nimeäsi itse, jottaa
tunnet vielä olevasi elossa.

Silmistäsi näen sen tulen, joka
ei päästä sinusta irti, ennen kuin tahdot
todella kuiskata sille nimesi, toiveesi,
jonka jätit kauas taaksesi, jotta
pääsisit irti ja palaset
kokoontuisivat yhteen, avautuisivat
uudestaan liittyen rikkinäiseen toivoosi,
hyläten varjojen maan.

Kuiskaten, toivoen pelastusta
sinä kuljet hiekkapolkua pitkin,
jossa sinä, sinä epätoivossasi,
tulet toivomaan parasta.

Neljännen sielun tarina

Kutsut veden virtoja luoksesi, kulkemaan
kanssasi eteenpäin, etteivät ne
pysähtyisi ja jäätyisi siksi, että ne
eivät ole elossa tai kuulevia,
vaikka huutaisit niille, on korvansa
suljetut musiikilta, laululta, jonka
laulat niille iloiten, kehottaen niitä
virtaamaan nopeammin.

Silti tottelevaisuus ei ole vain hyve, sillä
jos et opi ymmärtämään syytä, miksi
olet olemassa, vaikka et usko siihen, etkä
halua kuulla enempää sinun
mitättömästä, surkeasta elämästäsi, sillä
tiedät sen jo itse.

Mutta milloin ymmärrät, ettet voi
toimia tahtoasi vastaan tietämättä
miksi, koska ja missä olet tai tulet
olemaan, pysymään, elämään, sillä mistään ei
löydy paikkaa sinulle, pienelle,
kieroutuneelle turvapaikallesi ei
ole syytä miessä, vaan ainoastaan
sinussa.

Et luule olevasi hyvä, vaikket
myönnä sitä, eikä sanat
tule aina itsestään.

Viidennen sielun tarina

Annoit minulle joskus siivet, ne tosin
menivät rikki, sillä en osannut käyttää niitä, en
tajunnut lukea käyttöohjeita, jotka annoit
minulle ja toit tullessasi myös avun, jonka
tarvitsin päästäkseni läpi tehtävästä, joka
oli minulle jaettu, vaikken ymmärtänyt
miksi juuri minä, minun elämäni, minun
maailman kuni on kovin pieni.

Halusin odottaa ikuisesti, lentää
keskenkasvuisilla siivilläni kanssasi, jotten
olisi yksin ja joutuisi miettimään
asioita, sellaisia, joita ei
halua miettiä yksin.

Mistä voisin löytää uuden elämän, uudet
siivet, joilla pääsisin uudestaan
paikkaan, josta kukaa ei tahdo lähteä, koska
se on koti, koti minulla ja sinulle, ei
kenellekään muulle, vain
meille kahdelle, jotta ymmärtäisin sinua ja
sinä minua.

En minä tiedä siitä mitään, mitä
elämä on, tiedän sinun auttavan, mutta
miksi sinä suret, enkelini?

Kuudennen sielun tarina

Jos putoaisin, ottaisitko minut kiinni, minä
kun olen niin pieni, etten osaa vielä
kävellä tai lentää, josta syystä
vain katoaisin, putoaisin tyhjyyteen, jollei
kukaan ottaisi minua kiinni.

Kuin lumi, putoan pimeyteen, pienine,
mustine siipineni, jollen saa uskoa, ilmaa,
tuulta siipieni alle, jotta sulkani puhdistuisivat
ja minä saisin levittää ne, lentää
kauas ilman huolia ja
ongelmia, joita kannan taakkana
selässäni, enkä pääse niistä eroon.

Autathan minua, pientä korpinsiipilasta, joka
kovin paljon tahtoisi opetella lentämään, etten
tuntisi itseäni ulkopuoliseksi, vaan saisin
olla normaali, tavallinen
pieni enkeli.

Olen pieni ja heikko, enkä
jaksa vielä kannatella itseäni, jolloin
pyydänkin sinua kannattelemaan siipiäni.

Selite: 
nimim. uskonnontunnilla iski luovuus
Kategoria: 
 
 

Käyttäjän kaikki runot