Kyynel

Silmäni sen näkivät, tuskan liian todellisen
etten sitä pystynyt kohtaamaan
Kyynel polttava silloin poskelleni valui
ja jälkeensä jätti arven ikuisen

Tulikuuman pisaran sydämeeni piilotin
päivänvalolta piiloon suruni siirsin
ettei se muita satuttaisi
etten sitä itse näkisi

Se poltti sisälläni
Poltti kaiken muun
varjon langetti kasvoille
Katseeni maahan laski

Muuta ei minulle jäänyt
kuin kyynel sydämeeni särjettyyn

Siellä sitä vaalin
piilossa pidän muilta
Niin kauan
Niin kauan että se kiveksi muuttuu
eikä enää polta sydäntäni
vain sielussani varjona tuntuu

Vielä tulee se päivä, niin toivon
kun nostan katseeni taivaaseen
ja käteni suljetun avaan
putoaa silloin kivinen kyynel
sen otteestani lasken
muistojen hiekkaan häviää
kiveksi kivien joukkoon
kyyneleeni katoaa