Pieni hetki heinäkuuta

Havunneulasia hiuksissa istuin sen pojan kainalossa. Se oli sellainen poika, jonka olisi helppo kuvitella katsovan ihmisiä nenänvarttaan pitkin, sellainen poika, josta alitajuisesti päätin olla pitämättä jo ensisilmäyksellä. Se oli vähän eksyneen oloinen eikä sanonut mitään, vaikka nypersin sen sormenpäitä omieni seassa.

-Oletko sä mustasukkainen?
-En.
-Etkö ees vähän?
-En mä saa.
-Olisitko jos saisit?
-En kerro.

Pitkä hiljaisuus. Se näki, että mua paleli, ja heitti farkkutakkinsa hartioilleni. Siinä oli liian pitkät hihat.

-Milloin sä näet sitä?
-Ylihuomenna.
-Onko se ihana?
-On.
-Voittaisiko se mut tappelussa?
-Ei se oo mikään räyhääjä.
-Onko se ees lihaksikas?
-En mä tykkää lihaksikkaista.

Annoin farkkutakin takaisin, kiitin. Paleli yhä, mutten voinut antaa sen palella.

-Nähäänkö me vielä?
-En mä tiedä.
-On meidän jossain nähtävä.
-Oliko toi joku piilotettu treffikutsu?
-Ei. Tarkotin niin kun vaikka täällä nähdään...
-Mä jo aattelin.

Hävetti. Se tuli lähemmäs, halasi kömpelösti. Tuoksui lämpimälle.

-Mulla tulee ikävä sua.
-Eikä tuu. Kun me nähdään viikon päästä kioskin jonossa, nyökkäät tervehdykseksi ja käännät pääsi pois.

Se ei sanonut mitään, tajusi ilmeisesti, että olin oikeassa.

-Mutta ei se tarkota sitä, ettei mulla vois ikävä tulla.
-Ei niin. Sitäpaitsi mulla on vähän jo nyt.

Se hymyili surumielisesti, heitti käden olkapäälleni. Hetki ennen kuin lähdimme takaisin muiden luokse järven pintaa pitkin lensi vanhan näköinen joutsen.