Huomen

Minä herään
syli täynnä sinua
käteni niin puutunut
etten hetkeen ole varma
mikä niistä on minun.

Aurinko valuu tahmeana iholle,
kevät, se tulee
niin kuin tuli kaksi vuotta sitten
kuin rienaamaan kauneudellaan
sitä kalpeaa aikaa

jonka muistokin
saa minut tiukentamaan otettani.

Vaan ilman sitä
kiitollisuuden kyyneleet
olisivat kepeitä ja laimeita

emmekä koskaan voisi kuiskata
maailman tuuleen
sierettynein sieluin

"Me selvisimme"