Kun olin suuri

Joka ikinen kevätkesä minä auoin nuppuja.

Voikukan nuppuja, leskenlehden nuppuja, päivänkakkaran nuppuja, nuppuja joita en tuntenut

minä auoin
kunnes sormeni tarttuivat toisiinsa ja haisivat tahmaisilta.

En koskaan löytänyt nupusta violettia kukkaa
jonka olin nähnyt unessa;

olisin näyttänyt sen äidille
ja kaikille
jotka olisivat näyttäneet yllättyneiltä
ja rakastaneet minua enemmän,

sanoneet minua nokkelaksi tytöksi
joka tiesin olevani.

Vuosien päästä ymmärsin
miten paljon kauniimpi
violetti nuppu olisi kukkana,
lopetin tyystin.

Samoihin aikoihin ymmärsin
etten minä ole valkoinen hirvi,
neliapila,
kuusivarpainen kissa

ja kun tänäänkin avaan maailmani lukittuja lokeroita

avautuu
keltainen,
keltainen,
keltainen.