Minä kuuntelen jäiden sulamista
hetkessä joka on tässä,
hengittäen tätä kevättä
jonka tulemista eilen epäilin.
Käteni ulottuvilla perhonen,
joka tietää etten ulota kättäni turhaan.
Sen niskavillat väpättävät haparoivassa tuulessa
ja kasvojen ilme on arvokas.
Kuinka suuresti kiitänkään
kun edes hetkeksi uskallan pysähtyä,
toisin kuin ystäväni talitintti joka eilen liikennevaloissa ei ehtinyt sanoa kuin
"Ti-tyy"
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Kyllä on erinomainen runo tässä!
Löytyy ajatusta, kauneutta ja elämän raadollisuuttakin.
Pidän kovin, nimeä mietin tämmöinen keijuhöpsö kun olen...
Hieno.
Sivut