Tänään kuistilla minä tunsin ensimmäistä kertaa syksyn.
Sen tuoksu hipaisi nenääni
kevyenä mutta tunnistettavana,
sen raukea vilvoittavuus kiiri pitkin paljaita käsivarsia solisluihin saakka.
Viimeiset mansikat-
ne ensimmäisiä unohdettavammat-
on syöty jonain tavallisenä päivänä,
kesäkuun kuplivasta hulluudesta on mennyt hiilihapot.
Tähdet palaavat aurinkolomalta yksi kerrallaan,
väsyneinä mutta luottavaisina,
taivaan sini ottaa arvovaltaiset vieraat vastaan ryhdistäytymällä.
Puiden lehdet eivät vielä vaihda syyslookiin
(sillä kaikki tietävät sen olevan liian aikaista)
mutta hillitsevät sävymaailmaansa huomattavasti.
Tervetuloa.
Olen odottanut niin.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Saa kaipaamaan syksyä (suosikki vuodenaikaani<3) ja metaforallinen runosi herää eloon. Kaunista ja pirteän, "kirpeän" koskettavaa. =) Pidin.
P.S. Kiitokset arvostelusta. =)
Rakastan syksyä, ja siis tätä runoasi myös.
Kiitos tästä.
Olen syntynyt syksyllä, ehkä siitä johtuen alan odottaa heinäkuussa syksyn raikkautta, värejä, kuulakkuutta ja kuin uudesti syntymistä.
Runosi on ylistyslaulu syksylle.
Sanat kuljetti kevyesti ja nautinteella loppuun saakka, pidin, kun kesän eka mansikasta, kiitos.
Ihastuttava runo. Vuodenajoista on kirjoitettu miljoonia runoja mutta säkeesi ovat omaperäisiä ja herättävät suloisia mielikuvia.
Sivut