Pihlajanmarjat

Aamuyö,
sininen metsä.
Kastepisarat helisevät sammaleella.
Liidän kevyesti niiden yli.

Vaalea karhu murahtaa hellästi.
Se laskeutuu jalkojeni juureen ja maiskuttaa.
Minä käperryn karhun turkin lämpöön.
Varoen se puskee kuonoaan ohimooni,
kiertää valtavan tassunsa ympärilleni.

Vaikka se rakastaa minua,
ei se kynsilleen mitään voi.
Lämpöäni havitellen
se kaivautuu ihooni,
kasvattaen allemme punaisen lammen.
Minä nukahdan syysmyrsky huulillani,
ripseni taipuvat juuriksi.

Vuosia myöhemmin paikalla huojuu pihlaja.
Vanhimmat varoittavat omiaan;
"Jos taitat siitä oksan,
kohtaat valkoisen karhun punaiset kyyneleet silmissään."