Mitäpä jos
istuisimme sylikkäin
taivaankannen reunalla?
Äärimmäisen yksinäistä.
Mitäpä jos
itkisin kuin lapsi
naavaisia puita vasten?
Äkäisen oksan alla.
Helvetti sentään,
anna minulle aikaa
luikerrella pois tästä loukosta!
Uskotko, kuinka
aikaisin minä heräsin
näkemään ettei mikään ole todellista?
Sinä olet palannut luokseni
antamaan opetuksen.
Näin minäkin sain sinut tuntemaan
ojentaessani käteni vain
avatakseni haavasi.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Mielenkiintoinen. Surullinen mutta myös kaunis runo
hyvin kirjoitettua tekstiä. Pidän.