Arkea

on yksinäinen maailmassa,
nukkuu vuoteessansa kylmässä,
toivoo vierelleen rakasta olematonta,
odottaa tulevalta mahdotonta.

ei pysty vierelleen ketään saamaan,
kauneuden kaukaisen tietää olevan,
kuitenkaan saavuttaa lämpöä ei hän voi,
on tuleva kylmän todellista.

tiesi jonkun jossain olevan,
kai lähti väärään suuntaan kulkemaan,
eksynyt on yksin maailmaan,
lämmön kaipuun tuntee sisällään.

on kai myöhäistä lähteä jälkiään seuraamaan,
liian monta myrskyä niitä on peittänyt,
liian monta siltaa matkalta sortunut,
enkä jaksa niitä uudelleen rakentaa.

kuolema yksin häntä odottaa,
ei jää ketään häntä suremaan,
näitä ajatuksia kertaa mielessään,
kun seisoo reunalla kuilun seinämän.

päättää elämän kurjan yksinäisen,
lämmön kaipuu rinnassaan,
kaivannut on rakkautta liian kauan,
näin kaiken haluaan unohtaa.

putoaa pohjalle rotkon syvän,
tuntee kosketuksen menneiden,
unohtuu kaikki suru ja mennyt,
elämänsä on taakse jättänyt.