Tiennyt ryhmä ei noustessaan
paluuta ei ole ollenkaan
vaik nöyrinä nousivat köysissään
vei vyöry heidät mukanaan
Otti vuori heistä osansa
pisti loppuihin merkkinsä omansa
vammat parantuvat aikanaan
sydän ei milloinkaan
Elo ihmisen täällä on
niin lyhyt, arvaamaton
kulkee kohtalo kulkuaan
vie se päivä kerrallaan
Sen kun tajuaisimme
täyden elämän eläisimme
kiittäen päivän ottaisimme
onnen kokisimme
Selite:
He eivät ottaneet turhaa riskiä − yllättäen luonto näytti kuitenkin voimansa.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Niin, arvaamatonta on elämä... Otsikosta tykkäsin kovasti.
Niin, heikko on ihminen. Kuin ruoho hetkisen kukoistaa.
Siunaavin ajatuksin kyynelin.
Ekstreemiharrastuksissa on uskomaton viehätys! Kun oma henkikulta on ollut hiuskarvan varassa, sitä on oppinut arvostamaan ja rakastamaan yli kaiken! :)
kaunis...surullinen...hieno....kaihoisa... mun piti ihan pysähtyä ajattelemaan... monta tästä aiheesta kertovaa runoa oon lukenu, mut tää jotenki erityisesti kosketti mua....
tämä oli jotenkin koskettava runo.. ihan hiljennyin sitä lukemaan..
Runo oli hyvä. Ja onnettomuudet ovat valitettavia. Extreme lajit ovat kyllä uskomaton juttu. Miten ihmiset riskeeraa elämänsä kiivetäkseen jonnekin, hypätäkseen jostain kalliolta tai tekevät mitä tahansa hetken huumasta. Ei löydy minulta ymmärrystä.
Voi luoja. Valtavan kaunista. Vuoret ottavat toisinaan omansa, meidän ei auta muu kuin hyväksyä. Olla nöyriä ja kunnioittaa luonnon tahtoa. Luettuani en voinut estää kyyneliä, ikävä muistuttaa olemassa olollaan.