Äärellä IV: Nupullaan

Kun hymyilet kanssani samaa naurua
ja minä sisälläni ei olekaan enää
yksinäinen, rujo ja ruma
mietin, miten minussa liplattaisit,
miten viipyileviin sunnuntailakanoihin
sumentuisivat päivien alut ja loput,
miten ruokapöydän alle rakennettaisiin maja
kahdelle kaikkia unelmia varten,
miten tuotaisiin syntymäpäiväaamiainen sänkyyn
ja aamunkäheä hipaisu korvalehdellä
kasvattaisi kukkaniittyjä, trooppisia puutarhoja,
sädehtiviä paratiisilintuja, laulavia perhosia,
solisevia keitaita ja kaikkein kauniimpia säveliä, 
miten en enää pelkäisi olla paljas,
miten löytäisin kodin, joka olisi yhtä aikaa
suurin seikkailu ja turvallisin syli,
miten tähän sopisi 
monikon ensimmäinen persoona