Meidän ovat kevään pehmeät illat.
Eteemme levittäytyvät arat nurmet ja toivoa hehkuvat taivaat.
Sahanpurunhajuisessa huoneessa käperrymme viinilasiemme ympärille, puhumme posket palaen.
Siihen huoneeseen pimeä tulee tiheämpänä kuin tänne koskaan.
Kuinka odotankaan sitä, ihojen autuasta sokeutta, huulille kuiskattuja subjektiivisia totuuksia...
Mikä ihoilta haihtuu, härmistyy tähdiksi ei kenenkään maan avaruuden laitoihin.
Selite:
Ensimmäistä kertaa kirjoitan käsinkosketeltavasta todellisuudesta. Toivottavasti nämä kuvat eivät kalpene kuvitelimeni rinnalla.
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
No ei kyllä kalpene.. kaunis lämmin upea tunnelmakuvaus tässä aistikkaasti kihelmöivässä runossasi.