Nunca me esqueci de ti

Olen varastoinut muistojani musiikkiin. Tietyt kappaleet muistuttavat minua ystävistäni, lapsuudestani, toiset ovat surullisia ja toiset niin hauskoja, että saatan nauraa itsekseni. Sinun kappaleidesi kohdalla tunteeni menevät sekaisin kaikesta siitä, mitä muistan sinusta.

Sen illan muistan ikuisesti. Sen, kuinka katsoit minuun pitkän tauon jälkeen. Ihan kuin et olisi koskaan ennen nähnyt minua, katsoit niin pitkään ja kaivaten. Miten sen jälkeen minä olinkaan räjähtää siihen ikävään. En halunnut rakastua, niin siinä laulussakin laulettiin.

Mutta me nousimme tuhkasta kuin feenikslintu. Lupasit:

Tällä kertaa me emme luovuta.

Minä halusin uskoa kaiken sanomasi. Olin naiivi idealisti. Olin lapsi.

Sain suudelman ruusulta eräänä iltana. Se oli niin uutta ja jännittävää. Olit juuri se oikea, sinulta minä sen halusin saada. Unohdin haurauteni, ihmisyyteni, haavoittuvuuteni hetkeksi, minä heittäydyin tilanteeseen. Nautin sen illan jokaisesta hetkestä yhä, vaikka se ei tule koskaan tapahtumaan uudelleen, ei ainakaan meidän kohdallamme.

Koska se tuntui niin hyvältä.

Toukokuun auringon paistaessa kylmästi me kävelimme pitkin katuja, käsi kädessä. Aloitin hyräilyn, joka yltyi kahden kuolemattoman nuoren musikaaliksi. Sait minut haluamaan aina vain enemmän. En koskaan saanut sinusta tarpeeksi. Olisin halunnut jakaa kanssasi kaiken aikani, ikävä sai minut miltei voimaan pahoin. Vaikka epävarmuus velloi sisälläni, halusin uskoa kaiken olevan hyvin.

Mutta talon kivijalan murentuessa tiedetään koko talon romahtavan.

Saavuin luoksesi viimeisen kerran. En ole koskaan tuntenut oloani niin väsyneeksi ja voimattomaksi. Katson sinua silmiin, et näytä tuntevan mitään. Sait minut tuntemaan itseni entistä voipuneemmaksi, en kyennyt edes istumaan. Tulit vierelleni ja lauloit kaikki laulusi. Minä hyräilin mukana, tiesin kuulevani laulusi viimeisen kerran. Kun lauloit minun lauluni, minä vain itkin. Pohjatonta, lohdutonta, voimatonta, sitä minä olin sisimmässäni.

Kaiken tämän jälkeen minä en enää tiedä, mitä rakkaus on. Luulin tunnistavani sen heti sen tultua luokseni. Minä en vieläkään ole täysin varma tunteistani sinua kohtaan, siksi en voi jatkaa elämässäni eteenpäin ennen kuin seison omilla jaloillani. Miksi menit katkomaan ne? Minut on moni valmis pelastamaan, he ovat valmiita antamaan koko kätensä ja molemmat niistä. Mutta ne eivät ole sinun kätesi.

Jos tavoittelen mennyttä takaisin, kurkottelen kuuta taivaalta. Käteni eivät riitä moiseen. Nyt voin vain toivoa, etten koskaan unohtaisi minua, sillä minä en koskaan saa armahdusta, unohdusta sinusta.

Kuuntelen tätä yhtä laulua yhä uudelleen. Se on kuin puhelinsoitto menneisyydestä. Kun suljen silmäni, seison ikkunasi ääressä hiljaa ja katson ulos. Kuullessani tämän sanan, muistan sen toukokuisen lumisateen.

Minä muistan sinut.