Yö

Sammutin television elokuvan katsottuani ja otin kuulokkeet päästä hyvin hitaasti. En kuullut ensin mitään. Lopulta korvani täyttyivät hiljaisesta suhinasta, ja erotin herätyskelloni tikityksen.

Vedin syvään henkeä ja katselin muuten pimeän televisioruudun keskellä häilyvää valopistettä. Hiljaa hengitin ulos ja käännyin kohti sänkyni jalkopäätä. Elokuva oli ollut niin vaikuttava, että katseeni ei oikeastaan kohdistunut mihinkään, se vain osoitti eteenpäin siirrellessäni huonekaluja takaisin paikoilleen. Hengitin pienesti huokaillen, kun laskin suuret lattiatyynyt piirongin viereen ja hiivin sänkyni luo. Katsoin ikkunasta ulos pimeään elokuun yöhön, istuin sängylleni ja puristin toisen tyynyistäni tiukkaan syleilyyn.

Jokainen sekunti hakkasi yhä lujempaa herätyskellossani. Se näytti puoli kahta, minulla olisi siis noin seitsemän tuntia aikaa nukkua. Tiesin, etten tulisi nukahtamaan vielä aikoihin.

Katsellessani pihakoivun silhuetin hiljaista keinuntaa tuulessa, minä rukoilin hiljaa mielessäni. Kello ei säästellyt sekuntejaan, sillä oli niitä vielä mielin määrin. Minä puristin tyynyä rintaani vasten ja kuiskasin kyynelteni lomasta:

- Aurinko, älä nouse ollenkaan.

Pyyhin silmäni ja katsoin taas ulos. Yön värit olivat kauniit ja taianomaiset. Terassiin kiinnitettyyn ristikkoon oli humala kietoutunut, ja päivä päivältä sen kärhät kohosivat yhä korkeammalle. Vihreän lehtiverhon takaa näin, miten tienristeyksessä seisovan katulampun valo värjäsi sen lähellä kasvavien koivujen lehdet myrkynvihreiksi. Takapihan reunalla kasvavien kuusien ja koivujen hahmot erottuivat hyvin tummina rauhallisen savuisen sinistä taivasta vasten.

Nousin vuoteeltani ja suunnistin pimeässä vessaan. Sytytin valot ja katsoin itseäni peilistä. Hiukseni olivat kuivuneet haluamallani tavalla, eli niiden kanssa ei tarvitsisi taistella aamulla. Pöyhin niitä hieman, sitten asetuin paikoilleni peilin eteen. Tunsin itseni viehättäväksi, vaikka silmäni näyttivät surevan vapauden loppua.

Palattuani huoneeseeni laskeuduin makaamaan vuoteeseeni ja painoin tyynyni jälleen rintaani vasten. Vedin peiton vasemmalla kädelläni ylleni ja suljin silmäni. Juuri silloin kaipasin heitä kaikkia; ruskeita, sinisiä ja vaaleanvihreitä silmiä, heidän käsivarsiaan alastoman ja vapisevan vartaloni ympärillä. Heitä, joista olen hakenut hyväksyntää, mutta joutunut lopulta luovuttamaan. Sillä hetkellä minä olin niin yksin.

Mietin, jos aurinko ei nousisikaan eikä seuraavaa aamua koskaan tulisi. Jos heräyskelloni lakkaisi tikittämästä, minä jäisin vuoteelleni katselemaan ikuista, kaunista yötä. Jos minä tuntisin aina sen haikeuden ja ikävän..

Pyysin kelloani pysähtymään, jotta voisin hetken levätä. Nukahdin sikiöasentoon käpertyneenä, ajatellen heitä kolmea ja heidän kauniita silmiään.