Taivas on tänäänkin kalpea,
mutta näen hymyni kasvoiltasi
ja saatan unohtaa hengittää hetken.
Tahdon olla sinun superlatiivisi,
vaikka harhailenkin elämääsi ja pois
niinkuin itse haluan.
Ja nyt kun minulla on jotain hävittävää,
pelkään enemmän kuin pitkään aik koskaan
enkä uskalla jäädä.
Olen vain ajoittain kokonainen
enkä siksi tahdo aina muistaa,
ettet välttämättä osaa lähteä perääni
jos pakenen.
Selite:
- Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi
Kommentit
Mielenkiintoinen runo!